Bautz Titan
Vuonna 1967 Bautz esitteli lippulaivansa Titanin, jonka suunnittelu oli aloitettu puhtaalta pöydältä. Kölan jälkeen toisena valmistajana Bautz otti käyttöön hydrostaattisen voimansiirron. Puimurin rakenne oli itsekantava aikaisempien Bautzien erillisen rungon sijasta. Moottori oli sijoitettu viljasäiliön etupuolelle - ideana oli voiman lyhyt siirtäminen puintikelalle, jossa sitä tarvittiin eniten. Leikkuupöydän käynnistys ja säädöt tapahtuivat hydraulisesti. Tyhjennysputki oli hydraulisesti käännettävä. Puintikoneiston käynnistys oli sähköinen.
Ensimmäisenä esitellyssä Titan 1300:ssa oli 106-hevosvoimainen 6-sylinterinen Perkins, 320-450 cm leikkuuleveys ja 5 kohlinta. Myöhemmin esiteltiin myös 4-kohlimisia ja mekaanisella ajovoimansiirrolla varustettuja malleja. Titanien moottoritehot ulottuivat 75:stä 150 hevosvoimaan.
Edistyksellisen Titanin kehittäminen oli ollut suurponnistus pienelle valmistajalle. Apuun tuli Claas, joka osti Bautzin vuonna 1969. Titanin lisäksi Claas oli kiinnostunut Bautzin heinäkoneista, joita valmistetaan edelleenkin Bautzin kotikonnuilla Saulgaussa. Titanin perusratkaisuja nähtiin jo paria vuotta myöhemmin esitellyissä isoissa Dominatoreissa, joiden muotoilu oli tosin kovin kömpelö tyylikkääseen Titaniin verrattuna. Viljasäiliön etupuolelle sijoitetusta moottorista Claas luopui keskiluokassa vasta vuoden 2007 Tucano-sarjassa.
Titan Titan Titan Titan Titan 1110 1111 1300/1310 1301/1311 (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) Vuodet Years 68-72 68-72 67-68 68-72 70-72 Moottorin merkki Engine Perkins Perkins Perkins Perkins Moottorin tyyppi Engine type 4.236 6.354 6.354 6.354 Iskutilavuus cm3 Displacement 3860 5800 5800 5800 Sylinteriluku/turbo Cyl/turbo 4 6 6 6 Teho hv DIN Power hp DIN 75 110 106 110 150 Teho hv vaihtoehto Alternative hp Polttoainesäiliö l Fuel tank l 200 200 Voimansiirto Transmission mek. mek. hydr. hydr. (mek.) hydr. (mek.) Vaihteita eteen Gears 3 3 3 3 3 Nopeus min-max. km/h Speed min-max. km/h 1,1-19,5 1,1-19,5 0-20 0-20 0-20 Leikkuuleveys vakio cm Cutting width cm 320 320 360 380 380 Leikkuuleveys vaihtoehto Alternative 270-380 270-380 270-540 320-450 320-450 Laonnostokelan halk. cm Reel diameter cm Leikkuupöydän pituus cm Cutting table lenght cm Puintikelan halk. cm Threshing cyl. diameter cm 60 60 60 60 60 Toisen puintikelan halk. cm 2. cyl. diameter cm Puintikelan leveys cm Threshing cyl. width cm 102 102 128 128 128 Kohlimet kpl Number of straw walkers 4 4 5 5 5 Kohlimien pinta-ala dm2 Area of walkers dm2 390 390 480 480 480 Kohlimien pituus cm Lenght of walkers cm 360 360 360 360 360 Ruumenseulan pinta-ala dm2 Straw shieve dm2 Siemenseulan pinta-ala dm2 Bottom shieve dm2 Seulaston pinta-ala yht. Total screening area 325 325 390 390 390 Titan Titan Titan Titan Titan 1110 1111 1300/1310 1301/1311 Vuodet Years 68-72 68-72 67-68 68-72 70-72 Pituus cm Overall lenght cm 632+pöytä 632+pöytä 650+pöytä 650+pöytä 650+pöytä Leveys cm puinnissa Overall width cm Leveys cm ilman pöytää Width w/o header 273 273 280 273 273 Korkeus cm ilman hyttiä Height w/o cabin cm 290 290 298 298 298 Korkeus cm hytteineen Height w cabin cm Paino kg ilman hyttiä Weight w/o cabin kg 5400 5400 6200 6200 6200 Paino kg hytteineen Weight w cabin kg Paino kg ilman pöytää, hytteineen Weight w/o header Viljasäiliön tilavuus hl Grain tank hl 24 24 30 30 30 Tyhjennyskorkeus cm Unl. height cm Renkaat ed. vakio Tyres front (Finland) 16.9/14-28 16.9/14-28 18.4/15-30 18.4/15-30 18.4/15-30 Renkaat ed. vaihtoehto Alternative Renkaat tak. vakio Tyres rear (Finland) 10.00-15 10.00-15 10.00-15 11.50-15 11.50-15 Renkaat tak. vaihtoehto Alternative Leikkuupöydän kevennys Type of cutting platform floating jousi jousi jousi jousi jousi Laonnostokelan pituussäätö Reel forward/backw. adjustment hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. Laonnostokelan nopeussäätö Reel speed adjustment muutin ohj. muutin ohj. muutin ohj. muutin ohj. muutin ohj. Puintikelan nopeussäätö Threshing cyl. speed adjustment hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. hydr. ohj. Siemenseula Bottom sieve (sääd.=adjustable) sääd. sääd. sääd. sääd. sääd. Jarrut Brakes (levy=disc) hydr. levyj. hydr. levyj. hydr. levyj. hydr. levyj. hydr. levyj. Takaisinpyöritys Reverser Ilmastointilaite Air conditioning Lämmityslaite Heating Puintitappiovalvonta Grain loss indicator Pellon pintaa myötäilevä pöytä Floating cutting platform Automaattikellunta Autom. control of cutting height Rinnepuintiseulasto Slope levelling Leikkuupöydän kallistus Cutting platform lateral tilt