IMT 574-590
![]()
![]()
![]()
![]()
IMT:n lisenssisopimus MF:n kanssa päättyi vuonna 1968. IMT:lle jäi oikeudet MF 35:een ja 65:een perustuviin traktoreihin, 6+2-voimansiirtoon ja esikammiodieseleihin. Merkittävää oli kuitenkin se, että IMT sai myös oikeudet MF 175:n perusrakenteeseen ja moottoriin.
Ensimmäiset mallit 175:n tekniikkaan perustuvat mallit olivat 1970-luvun alkupuolella 574 ja sen nelivetomalli 576. Siitä parannettu kehitelmä oli länsimarkkinoille esitelty nelivetomalli 579. 579:ssä neliveto kytkeytyi automaattisesti luiston ylittäessä 5 %. Ohjauspyörässä oli kallistussäätö. Muita samaan sarjaan kuuluvia malleja olivat 575, 578 ja 585. Mallien keskinäiset erot perustuivat taka/nelivetoisuuteen, mekaaniseen/hydrostaattiseen ohjaukseen, nostovoimaan ja vaihteistoon, joka osassa mallistoa oli IMT:n itse 6+2:n pohjalta kehittämä osittain synkronoitu 10+2. 578 poikkesi 575:stä vain nostolaitteen apusylinterin osalta.
Vuonna 1983 mallistoa karsittiin ja esiteltiin taka- ja nelivetoinen 577, jonka MF 500-sarjaa muistuttava muotoilu oli sama kuin pienemmissä uutuuksissa. 577:ssä tehoa oli nostettu parilla hevosvoimalla (70 DIN/77 SAE). Vaihteisto oli 10+2. Vuonna 1989 esiteltiin turboahdetut 585 ja 590, joissa oli tehoa 85 hv. Jälkimmäisessä oli vaihteita 16+4. Nykyään tarjolla on vain 577, joka on saatavissa sekä perinteisellä että uudella muotoilulla.
575 575/578 576 579 585 577 (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) Vuodet Years - - - - - 83- Moottorin tyyppi Engine model A4.236 A4.248 A4.248 S 44A A4.248 S 44A Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4 4 4 4 4 Iskutilavuus cm3 Displacement 3860 4060 4060 4060 4060 4060 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98,4x127 101x127 101x127 101x127 101x127 101x127 Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 72SAE/2250 70/2250 70SAE/2250 75SAE/2000 80SAE/2250 70/2000 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 257/1200 273/1300 273/1300 268/1300 280/1300 272/1300 Vaihteita Gears 6+2/12+4 6+2/12+4 6+2 6+2 12+4 10+2 Synkronoituja Synchronized gears - - - - - 4 Pikavaihde Quick-change gear -/mek. -/mek. - - mek. - Suunnanvaihtaja Reverser - - - - - - Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,4-22,8 3,3-23,1 3,3-23,1 4,0-28 2,6-22,8 2,1-29,5 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 22,7+30 22,7+33 22,7+33 22,7+33 22,7+30 22,7+33 Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. Nostovoima kg Lift capacity kg 1500 1500/2100 1500 2100 1500 2100 Voiman ulosotto PTO speeds 720/ajo 720/ajo 720/ajo 540/ajo 720/ajo 540/ajo Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 575 575/578 576 579 585 577 Vuodet Years - - - - - 83- Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-16 7.50-16 7.50-16 7.50-16 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 9.5-24 9.5-24 9.5-24 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 13.6-36 13.6-36 13.6-36 18.4-30 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4-30 18.4-30 18.4-30 Paino kg takaveto Weight kg 2WD (2350) (2743/2967) (3010) 3370 Paino kg neliveto Weight kg 4WD (3390) (3418) 3635 Korkeus cm Height w cab cm (182) (181) (181) (181) (182) 268 Pituus cm Length cm 352 398 398 399 352 398/424 Akseliväli cm Wheelbase cm 221 222 223 223 221 222 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 110 90 90 90 110 90 (110) Melutaso dB Cab noise level dB 85 Umpinainen ohjaamo Solid cab -/x Etuakselin lukko Diff. lock Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv.