McCormick ZTX230-280 (2003-07)

takaisin

Vuoden 2003 lopussa McCormick siirtyi uusiin teholukemiin ZTX-malliston myötä. 8,3-litraisissa Cumminseissa oli maksimitehoa mallimerkintöjen mukaiset 230-280 hv. Moottorit olivat 24-venttiilisiä ja elektronisesti ohjattuja, mutta lisäteho-ominaisuutta ei ollut. Nimellisteho ja -vääntö olivat kuitenkin tarjolla laajalla kierroslukualueella. Vaihteisto oli Funkin 18-portainen täyspowershift. jonka käyttäytymistä käyttäjä pystyi ohjelmoimaan lähinnä liikkeellelähtövaihteen osalta. Nelivedon ja 100 %:n tasauspyörästön lukkojen kytkeytymiselle päisteessä oli automatiikka. Hydrauliikan suoritusarvot olivat pykälää pienemmän mallisarjan kaltaiset. Hydrauliikkalohkoja oli vakiona viisi.

Ulkomuodon oli kehittänyt italialainen Zagato. Ritiläkeula tuli myöhemmin myös muihin McCormickeihin. Ohjaamo oli 6-pilarinen, mutta muuten muotoilultaan samankaltainen kuin pienempiin mallisarjoihin myöhemmin esitelty 4-pilarinen. Ilmastointi oli automaattinen. Etuakselin ja ohjaamon jousitukset sai lisävarusteena.

Vuodelle 2006 sama traktori tuli Landinin mallistoon nimellä Powerful. Molempien tuotanto päättyi kuitenkin jo vuonna 2007, kun tehdas Englannissa lopetettiin ja Funk lopetti sopivan voimansiirron valmistamisen. Valmistusmäärä lienee jäänyt muutamiin satoihin.

  ZTX230 ZTX260 ZTX280 ZTX230 ZTX260 ZTX280

 

 

 

 

 

 

(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 2003-06 2003-06 2003-06 2006-07 2006-07 2006-07
Moottorin tyyppi Engine model QSC-8.3 QSC-8.3 QSC-8.3 QSC-8.3 QSC-8.3 QSC-8.3
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 8268 8268 8268 8268 8268 8268
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 114x135 114x135 114x135 114x135 114x135 114x135
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 216/2200 240/2200 260/2200 215/2200 230/2200 260/2200
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 230/1900 260/1900 280/1900 231/1900 250/1900 280/1900
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 900/1200 1085/1000 1180/1200 900/1200 1085/1000 1180/1200
Vaihteita Gears 18+8 18+8 18+8 18+8 18+8 18+8
Synkronoituja Synchronized gears 18+8 18+8 18+8 18+8 18+8 18+8
Pikavaihde Quick-change gear powershift powershift powershift powershift powershift powershift
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,4-40,1 2,4-40,1 2,4-40,1 2,4-40,1 2,4-40,1 2,4-40,1
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h            
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 110 (150) 110 (150) 110 (150) 110 (150) 110 (150) 110 (150)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 11000 11000 11000 11000 11000 11000
Voiman ulosotto PTO speeds 750/1000 750/1000 750/1000 750/1000 750/1000 750/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD            
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,5 11,5 11,5 11,5 11,5 11,5
ZTX230 ZTX260 ZTX280 ZTX230 ZTX260 ZTX280

 

 

 

 

 

 

Vuodet Years 2003-06 2003-06 2003-06 2006-07 2006-07 2006-07
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD            
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 540/65R30 540/65R30 540/65R30 600/65R28 600/65R28 600/65R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD            
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 650/85R38 650/85R38 650/85R38 710/70R38 710/70R38 710/70R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD            
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 10040 10200 10500 10040 10040 10040
Korkeus cm Height w cab cm 310 310 310 310 310 310
Pituus cm Length cm 534 534 534 534 534 534
Akseliväli cm Wheelbase cm 305 305 305 305 305 305
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 570 570 570 570 570 570
Melutaso dB Cab noise level dB 71 71 71 71 71 71
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x
Ajotietokone Trip computer            
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.

 

takaisin