Valmet 502-602T
![]()
![]()
Syksyllä 1971 korvattiin 500 edistyksellisellä 502:lla. Sen ohjaamo oli aikanaan markkinoiden hiljaisin ja kuljettajan työskentelyoloihin oli muutenkin kiinnitetty huomiota. Lämmityslaite oli tehokas, mutta tuuletus puutteellinen. Muita muutoksia 502:ssa olivat pidempi välirunko, täysin uusi nostolaite ja hydrostaattinen ohjaus. Tehoa 502:ssa oli edeltäjänsä tavoin 49 hv. Myös vaihteisto oli tuttu 6+2, jossa hitain vaihde oli varsin nopea.
Vuonna 1974 tuli 502:een hydrauliikan kaksoispumppu. Vuoden 1977 uudistus oli nostovoiman ja hydrauliikan paineen lisääminen. Vuonna 1978 hydrauliikkaan tuli painesuodin.
Valmet-mallistossa oli suuri hyppäys 502:sta 702:een ja tuota aukkoa kavennettiin vuoden 1978 alussa uuden 602:n avulla. 602:n moottori oli 3,3-litrainen, teholtaan 58-hevosvoimainen. Myös renkaat olivat 502:ta suuremmat ja voimansiirto oli vahvempi, sama kuin 78 hv:n brasilialais-mallissa. 602:ssa oli aina kaksoiskytkin ja voimanoton kytkin oli käsikäyttöinen.
Vuonna 1979 Valmetien väri muuttui kirkkaamman keltaiseksi ja ohjaamon takalasi muuttui 1-osaiseksi. Vuonna 1980 nostovoimaa lisättiin 1900 kiloon. Maailman ensimmäinen kolmisylinterinen ahdettu traktori oli 602T (66 hv). Turbomallin kytkinlevy oli keraaminen. Nelivetomallit 602-4 ja 602T-4 esiteltiin kesällä 1981.Ne olivat Valmetin ensimmäiset nelivetomallit, joita voitiin sanoa ketteriksi. Polttoainesäiliötä jouduttiin nelivetomalleissa pienentämään entisestäänkin. Vuotta myöhemmin esiteltiin punaiset 504, 604 ja 604T.
502 502 502 602 602 Turbo Vuodet Years 1971-74 1974-77 1977-82 1978-82 1980-82 Moottorin tyyppi Engine model 310 B 310 B 310 B 311 C 311 CS Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 3 3 3 3T Iskutilavuus cm3 Displacement 2685 2685 2685 3300 3300 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 100x114 100x114 100x114 108x120 108x120 Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 49/2300 49/2300 49/2300 58/2100 66/2300 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 172/1350 172/1350 170/1300 210/1300 235/1450 Vaihteita Gears 6+2 6+2 6+2 6+2 6+2 Synkronoituja Synchronized gears 4 4 4 4 4 Pikavaihde Quick-change gear Suunnanvaihtaja Reverser Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,5-30,5 3,6-31,6 3,6-29,0 3,6-31,8 3,6-31,8 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 32,5 33,7 30,9 33,9 33,9 Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 26 27 27 27 27 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 175 175 210 210 210 Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. Nostovoima kg Lift capacity kg 1500 1500 1700/1900 1700/1900 1900 Voiman ulosotto PTO speeds 540 540 540 540 540 Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,0 7,0 7,0 7,0 7,0 Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,8 8,8 502 502 502 602 602 Turbo Vuodet Years 1971-74 1974-78 1978-82 1978-82 1980-82 Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7,50-16 7,50-16 7,50-16 7,50-16 7,50-16 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 11,2-24 11,2-24 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 14,9-28 14,9-30 14,9-30 13,6-36 13,6-36 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 13,6-36 13,6-36 Paino kg takaveto Weight kg 2WD 2495 2590 2650 2750 2820 Paino kg neliveto Weight kg 4WD 2900 2940 Korkeus cm Height w cab cm 250 250 244 250 250 Pituus cm Length cm 343 343 346 350/368 350/368 Akseliväli cm Wheelbase cm 211 211 211 211/218 211/218 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 65 65 65 65/60 65/60 Melutaso dB Cab noise level dB 85 85 84,5 84,5 85 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x Etuakselin lukko Diff. lock Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.