Valmet/Valtra HiTech 6350-6850
Syksyllä 1998 esiteltiin Valtra Valmet HiTech-mallisto, joka perustui Mezzo- ja Mega-sarjoihin. Nelisylinterisiä malleja olivat 6550, 6650 ja 6850. Moottorit olivat uusia E-versioita, joissa päästöt olivat aikaisempaa pienemmät ja vääntöä löytyi aikaisempaa enemmän (nousu-% 35/31/28 %). Moottoreissa oli vain tarpeen mukaan pyörivä viskotuuletin ja 6850:ssa uusi välijäähdytin. Polttoaineen syöttö hoidettiin jakajapumpulla.
Vaihteisto oli perustaltaan kilpailijoihin verrattuna jälkeen jäänyt Delta Powershift, johon oli nyt sovitettu tietotekniikkaa. Automatiikan avulla pystyttiin ohjelmoimaan kaksi automaattista pikavaihdeohjelmaa, toinen pelto- ja toinen tiekäyttöön. Suunnanvaihdin perustui kahteen märkään monilevykytkimeen. Peruutusnopeutus voitiin asettaa eteenpäinajonopeutta nopeammaksi tai hitaammaksi. Pikavaihteen kytkeytyminen oli vakiomallia pehmeämpää antureiden ja automatiikan ansiosta. Myös voimanoton kytkentää ohjattiin tietokoneella.
Ohjaamo oli 30 mm Mezzoja korkeammalla. Äänieristys oli aikaisempaa parempi. Suunnanvaihdin oli sijoitettu viikseen vasemmalle puolelle. Kytkinpoljin oli sähkötoiminen ja lisäksi vakiona oli nappikytkin vaihdevipujen nupeissa. Oikean etupilarin näytöstä näki pikavaihdeportaan, valitun suunnan, ajonopeuden ja ulkolämpötilan. Nostolaitteena oli heilahduksen vaimennuksella varustettu Autocontrol D. Nostovoima oli 6850:ssa ja myöhemmin myös 6650:ssa Mezzoa suurempi (6600 kg).
Syksyllä 2000 tulivat Hitech 2.0 -mallit. Automaattiohjelmat oli uusittu. Merkittävin parannus oli käyttäjän mahdollisuus muuttaa vaihtoautomatiikan rajana käyttämiä kierroslukuja kuhunkin työhön sopiviksi. Neliveto kytkeytyi nyt muutamaksi sekunniksi aina liikkeelle lähdettäessä tai suuntaa vaihdettaessa. Haluttaessa liikkeelle lähtöön riitti nyt pelkästään kaasun painaminen Auto Traction -toiminnon aktivoimisen jälkeen ja pysähtymiseen kaasun vapauttaminen tai jarrutus. Nostovoima nousi 6650:ssa ja 6850:ssa 7 tonniin. Ilmajousitetun etuakselin sai nyt myös nelisylinterisiin HiTecheihin.
Vuonna 2001 esiteltiin matalakierrosmalli 6750, jossa tehoa oli 105 hv 1800 kierroksella. Etuna oli pienempi kulutus, alhaisempi melutaso ja 500 tunnin öljynvaihtoväli. Matalakierrosmallia ei muista HiTecheista poiketen ollut mahdollista saada 50 km/h voimansiirrolla.
Vuonna 2003 siirryttiin Fortius-moottoreihin. Uudet mallit olivat 6350 (101 hv), 6550 (105 hv) ja 6850 (125 hv). Moottorit olivat samoja kuin Mezzoissa eli 6350:ssa oli vielä mekaaninen ruiskutuspumppu. Myös nostovoimat pienenivät samaan tasoon kuin Mezzoissa.
HiTech-mallien lähisukulaisia olivat runko-ohjatut X-mallit. Tarjolla oli Agri- ja City-versiot, joista jälkimmäiset oli varustettu kiinteällä teollisuusetukuormaimella. X-mallien akseliväli oli 32 cm perusmalleja pidempi ja painoa oli Agri-versiossa 600 kg HiTechiä enemmän. Runkonivelen asensi Junkkari Oy Ylihärmässä.
6550 6650 6750 6850 6250Hi 6350Hi 6550Hi 6850Hi (100) (110) (105i Eco Power) (120) (ei FIN) Vuodet Years 98-03 98-03 02-03 98-03 04- 03- 03- 04- Moottorin tyyppi Engine model 420DWRE 420DWRE 420DWRIE 420DWRIE 44DT 44DT 44ET 44EWI Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4T 4T 4TI 4TI 4T 4T 4T 4TI Iskutilavuus cm3 Displacement 4399 4399 4399 4399 4399 4399 4399 4399 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 108x120 108x120 108x120 108x120 108x120 108x120 108x120 108x120 Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 100/2200 110/2200 105/1800 120/2200 90/2200 100/2200 Nimellisteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 94/2200 101/2200 105/2200 125/2200 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 430/1400 460/1400 530/1150 490/1400 Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 368/1400 405/1400 440/1400 440/1400 Vaihteita Gears 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 Synkronoituja Synchronized gears 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 36+36 Pikavaihde Quick-change gear hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,5-36,1 0,6-38,4/49,7 0,6-40,7 0,6-38,4 0,5-36,1 0,5-36,1/46,7 0,5-36,1/46,7 0,6-38,4/49,7 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40 40 (50) 40 40 (50) 40 40 (50) 40 (50) 40 (50) Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 73 73 76 73 73 73 73 73 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 190 190 190 190 190 190 190 190 Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. Nostovoima kg Lift capacity kg 5600 5600/6600/7000 7000 6600/7000 5600 5600 5600 5600 Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,4 9,4 9,4 9,4 9,4 9,4 9,4 9,4 6550 6650 6750 6850 6250Hi 6350Hi 6550Hi 6850Hi Vuodet Years 98-03 98-03 98-03 98-03 04- 03- 03- 04- Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 14.9R24 14.9R28 14.9R28 14.9R28 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R28 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4R34 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R34 18.4R34 18.4R34 18.4R38 Paino kg takaveto Weight kg 2WD Paino kg neliveto Weight kg 4WD 4410 4660 4650 4670 4390 4650 4660 4700 Korkeus cm Height w cab cm 275 278 280 279 280 280 280 280 Pituus cm Length cm 453 453 453 453 451 451 451 451 Akseliväli cm Wheelbase cm 233 233 233 233 233 233 233 233 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 165 165 165 165 165 165 165 165 Melutaso dB Cab noise level dB 77/76 77/75 74,5/73 77/78 75 75 75 75 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x Etuakselin lukko Diff. lock kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear X 100/110/120 Agri: kuten 6550/6650/6850 paitsi maksiminopeus 38 km/h, renkaat 420/70R28 ja 520/70R38, polttoainesäiliö 135 litraa, korkeus 282 cm, pituus 483 cm, akseliväli 265 cm, paino 5450-5460 kg, kääntöympyrä 9,06 m.