Belarus/Vladimir T-25, 250
![]()
![]()
Vladimirin traktoritehtaan T-25 tunnettiin useimmilla vientimarkkinoilla nimellä Belarus 250. Traktori oli ehdolla myös Suomeen ja sitä on esitelty maatalousnäyttelyissä ainakin 1970-luvun lopulla ja 1990-luvun lopulla. Traktorin ei kuitenkaan todettu vastaavan meikäläisiä vaatimuksia.
2-sylinterinen ilmajäähdytteinen moottori vastasi mitoitukseltaan LTZ-40:n 4-sylinteristä. Tehoa ilmoitettiin yleisimmin 25 hv DIN tai 29 hv SAE. Vaihteisto oli varustettu suunnanvaihtajalla. Lisäksi oli kaksi ryömintävaihdetta eteen. Kaikkiaan vaihteita oli näin ollen 8+6. Vaihdevivut olivat keskellä ohjaamon lattiaa. Hydrauliikkapumpun tuotto oli 15,75 l/min ja suurin paine 140 bar. Lisävarusteena sai 30 l/min ja 175 bar pumpun. Ainakin USA:ssa oli tarjolla myös nelivetomalli. Eri maissa 250:aa on myyty ilman ohjaamoa ja paikallisilla ohjaamoilla varustettuna. 1990-luvulla esiteltiin tehtaan oma ohjaamo, joka muistuttaa muotoilultaan isompien Belaruksien ohjaamoja.
Vladimirin traktoritehtaan tuotannossa on edelleen T-25. Samaan tekniikkaan perustuvat myös ulkoasultaan modernisoidut VTZ-2000 -sarjan mallit.
250 (ei FIN) Vuodet Years Moottorin tyyppi Engine model D21A1 Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 Iskutilavuus cm3 Displacement 2077 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 105x120 Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 25/1800 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 110/1100 Vaihteita Gears 8+6 Synkronoituja Synchronized gears - Pikavaihde Quick-change gear - Suunnanvaihtaja Reverser x Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,8-21,9 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 15,75 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 130 Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. Nostovoima kg Lift capacity kg 600 Voiman ulosotto PTO speeds 540 Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. Ohjaus Steering mek. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,0 Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 250 Vuodet Years Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 6.00x16 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 11.2-28 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD Paino kg takaveto Weight kg 2WD 1780 Paino kg neliveto Weight kg 4WD Korkeus cm Height w cab cm 250 Pituus cm Length cm 328 Akseliväli cm Wheelbase cm 178 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 53 Melutaso dB Cab noise level dB Umpinainen ohjaamo Solid cab Etuakselin lukko Diff. lock Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear