Fendt Favorit 711-716 Vario (1998-2003)
![]()
![]()
Syksyllä 1998 tuotiin 900-sarjan Varioiden alapuolelle ensimmäiset 700-sarjan mallit 714 ja 716. Seuraavana vuonna sarjaa täydensivät edelleen pienemmät 711 ja 712. 700-sarjan muotoilu oli aivan uusi: kyseessä oli Fendtin ensimmäinen suuri muotoilun muutos yli 30 vuoteen. Avainsana muodoissa oli pyöreys. Ulkokuoren ohella teollisten muotoilijoiden kädenjälki näkyi myös sisustuksessa ja hallintalaitteissa. Traktorin perustana oli valettu kantava runko. Traktorin kantavuus oli erityisesti 714:ssä ja 716:ssa suuri.
700-sarjan moottorit olivat neliventtiilitekniikkaa käyttäviä 5,7-litraisia Deutzeja. Fendtillä oli ilmeisesti huomioitu KHD:n moottorituotannon erkaantuminen Samelle siirtyneestä traktorituotannosta eikä Deutzin moottori ollut enää kilpailijan tuote. Nimellistehot olivat 115-160 hv ja huipputehot olivat 8-10 hv suurempia. Pienintä lukuun ottamatta moottorit olivat välijäähdytettyjä.
Vario-voimansiirto oli teknisesti 900-sarjan kaltainen. Siihen verrattuna peltoalueen suurinta nopeutta oli hidastettu 28 km/h:iin. Voimanoton hyötysuhdetta olisi kuitenkin peltotyössä saatu edelleen parannettua, jos huippunopeus peltoalueella olisi esim. 20 km/h. Hydraulimoottoreita oli 700-sarjassa vain yksi. Monitoimikahvalla hallittiin liikkeellelähtö, hidastus, kiihdytys, suunnanvaihto ja vakionopeussäädin.
Varustetaso oli lähes yhtä korkea kuin 900-sarjassa: vakiona oli mm. sähköhydraulinen etuakselin jousitus, ohjaamon jousitus, ilmastointi, ilmajousitettu istuin, turvavyöllä varustettu apumiehen istuin ja paineilmavarustus. Ohjaamossa uutta oli Varioterminaali, jonka värinäyttö oli traktorin tieto- ja hallintakeskus. Terminaalista ohjattiin mm. etu- ja takanostolaitteen asetuksia, hydrauliikkaventtiilien virtausmäärää ja -aikaa, voimansiirron ohjelmointia, ajotietokoneen toimintoja sekä CAN-BUS -väylään liitettyjen koneiden hallintaa.
711 Vario 712 Vario 714 Vario 716 Vario Vuodet Years 1999-2003 1999-2003 1998-2003 1998-2003 Moottorin tyyppi Engine model Deutz BF6M2013 Deutz BF6M2013C Deutz BF6M2013C Deutz BF6M2013C Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6T 6TI 6TI 6TI Iskutilavuus cm3 Displacement 5700 5700 5700 5700 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98x126 98x126 98x126 98x126 Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 115/2100 125/2100 140/2100 160/2100 Maksimiteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 125/1800 135/1800 148/1800 169/1800 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 523/1400 565/1400 632/1400 724/1400 Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 110 110 110 110 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. Nostovoima kg Lift capacity kg 7464 7464 8598 8598 Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,0 11,0 11,0 11,0 711 Vario 712 Vario 714 Vario 716 Vario Vuodet Years 1999-2003 1999-2003 1998-2003 1998-2003 Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 420/70R28 420/70R28 480/70R28 540/65R28 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 520/70R38 520/70R38 580/70R38 650/65R38 Paino kg takaveto Weight kg 2WD Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5980 6020 6180 6200 Korkeus cm Height w cab cm 289 289 292 292 Pituus cm Length cm 462 462 462 462 Akseliväli cm Wheelbase cm 270 270 270 270 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 300 300 300 300 Melutaso dB Cab noise level dB 72 72 72 72 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x Etuakselin lukko Diff. lock front levylukko levylukko levylukko levylukko Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x Ilmastointi Air conditioning x x x x Ajotietokone Trip computer x x x x Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x