International 454-674
![]()
![]()
Syksyllä 1970 esiteltiin Doncasterin tehtaan uudet mallit 3-sylinterinen 454 ja 4-sylinterinen 574. Uudistusta tehtiin kerralla niin paljon, että paljolti samoilla eväillä päästiin 90-luvulle saakka.
Traktorien merkki oli nyt pelkästään International ja maski oli uuden IH-tyylin mukainen. Moottorit olivat aikaisempien esikammiodieseleiden sijasta saksalaisia suorasuihkutusdieseleitä. Vaihteita oli 8+4 ja vaihteisto oli täysin synkronoitu. Lisävarusteena oli hydraulinen Torque Amplifier -pikavaihde, jota ei kuitenkaan tuotu Suomeen. Vaihdevivut oli sijoitettu englantilaisittain kuljettajan vasemmalle puolelle. Kytkinlevy oli halkaisijaltaan 11" ja varustettu keraamisilla pinnoilla.
Ohjaus oli hydrostaattinen. Levyjarrut olivat nyt öljykylpyiset. Voimanotolla oli erillinen, hydraulinen kytkin. Hydrauliikan tuotto oli 45 l/min. Polttoainesäiliö oli sijoitettu taakse. Uutta olivat myös riippupolkimet. Ohjaamo oli Suomessa ensimmäisen kuvan Sekurasta ja toisen kuvan tehdasasenteisesta ohjaamosta poiketen ensimmäisissä traktoreissa Siro ja myöhemmin Turla.
Vuonna 1971 näitä traktoreita alettiin valmistaa myös hydrostaattisella voimansiirrolla varustettuina. Rakenne oli sama kuin IH:n amerikkalaisissa hydro-malleissa.
Vuonna 1972 esiteltiin 474, joka pääosin noudatteli 574:n tekniikkaa, mutta tehoa oli vain 60 hv. Se korvattiin vuonna 1974 Perkinsin moottorilla varustetulla 475:llä. Vuonna 1973 esiteltiin tehokkain versio, 674. Siinä oli 72 hv ja suurempi hydrauliikan tuotto. 674:n nopeus oli aluksi huomattavasti hitaampi kuin muiden, varsin ripeiden mallien, mutta nostettiin myöhemmin 33 km/h:iin. Myöhemmissä malleissa oli ajovoimanotto. Vuonna 1976 ohjaamo vaihtui Sekuraksi.
454 474 475 574 674 Vuodet Years 1970-77 1972-74 1974-77 1970-77 1973-77 Moottorin tyyppi Engine model D-179 D-206 A4.212 D-239 D-239 Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 4 4 4 4 Iskutilavuus cm3 Displacement 2934 3376 3474 3915 3915 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98,4x128,5 98,4x111,1 98,47x114,3 98,4x128,5 98,4x128,5 Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 50/2200 60/2200 60/2300 67/2200 72/2400 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 192/1600 231/1350 254/1600 255/1600 Vaihteita Gears 8+4 8+4 8+4 8+4 8+4 Synkronoituja Synchronized gears 8+4 8+4 8+4 8+4 8+4 Pikavaihde Quick-change gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. - Suunnanvaihtaja Reverser Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,0-31,1 3,4-35,1 3,4-35,1 3,2-33,7 2,7-25,8 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 33,9 38,4 38,4 36,8 28,3/33,2 Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 45 45 45 45 49,5 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 175 175 175 175 175 Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. Nostovoima kg Lift capacity kg 1500 1800 1800 1800 1800 Voiman ulosotto PTO speeds 540 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,1 6,7 6,7 6,7 6,7 Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 454 474 475 574 674 Vuodet Years 1970-77 1972-74 1974-77 1970-77 1973-77 Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7,50-16 7,50-16 7,50-16 7,50-16 7,50-16 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12,4-32 13,6-36 13,6-36 13,6-36 13,6-38 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD Paino kg takaveto Weight kg 2WD 2445 2655 2600 2615 2690 Paino kg neliveto Weight kg 4WD Korkeus cm Height w cab cm 226 231 231 231 231 Pituus cm Length cm 335 343 343 343 343 Akseliväli cm Wheelbase cm 208 217 215 217 215 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 77 77 77 77 77 Melutaso dB Cab noise level dB 93 95 95/88,5 94 95/87 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x Etuakselin lukko Diff. lock front Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear
(kuvassa 574:n suoritusarvot brittiläisittäin, vääntö lbs/foot)