John Deere 6230-6430 Premium
![]()
Syksyllä 2006 korvattiin 6020-sarjan Premium-mallit vastaavilla 6030-sarjan malleilla. Pienin malli putosi pois ja tehot nousivat kautta linjan. Tier 3 -mukaisissa moottoreissa oli kaikki uusin tekniikka, kuten ahtimen säätyvät johdinsiivet ja 4 venttiiliä/sylinteri. Kaikissa malleissa oli nyt aikaisemmin S-malleissa ollut lisäteho-ominaisuus kuljetusajossa ja voa-käytössä. Vaihteistot olivat ennallaan eli vaihteita oli 24+24 ja yhden perusvaihteen alueella toimiva pikavaihdeautomatiikka oli lisävaruste. Vaihteiston sai 6230:aa lukuun ottamatta myös Eco-versiona, jolloin 40 km/h saavutettiin noin 1900 kierroksella. Edelleen oli tarjolla myös portaaton AutoPowr.
Ohjaamoa oli modernisoitu tuntuvasti etenkin hallintalaitteiden osalta. Melutaso oli 70,6 desibeliä. Uudella värinäytöllä hallittiin mm. sähköohjattuja hydrauliikkaventtiilejä (lisävaruste), päisteautomatiikka ja työvaloja. Varusteita oli kaikkiaan vakiona aikaisempaa enemmän. Lisävarusteena tarjottua etujousitusta oli kehitetty ja sen sai tarvittaessa jäykistettyä.
Syksyllä 2009 moottorien suoritusarvoihin tuli pientä muutosta. Lisätehoa oli entistä enemmän, vakiotehon alue laajeni 600 r/min laajuiseksi, mutta vääntölukemat hieman laskivat. Samalla ilmoitetut painot nousivat tuntuvasti.
6230 6330 6430 6230 6330 6430 Premium
Premium Premium Premium
Premium Premium Vuodet Years 2006-09 2006-09 2006-09 2009- 2009- 2009- Moottorin tyyppi Engine model 4045 T 4V-CR 4045 T 4V-CR 4045 T 4V-CR 4045 T 4V-CR 4045 T 4V-CR 4045 T 4V-CR Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI Iskutilavuus cm3 Displacement 4530 4530 4530 4530 4530 4530 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 106,5x110 106,5x110 106,5x127 106,5x110 106,5x110 106,5x127 Nimellisteho hv/kierr. ECE Rated power hp ECE/rpm 95(105)/2300 105(115)/2300 115(125)/2300 95(105)/2300 105(115)/2300 115(125)/2300 Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 100(110)/2300 110(120)/2300 120(130)/2300 100(115)/2300 110(125)/2300 125(140)/2300 Maksimiteho hv/kierr. ECE Max. power hp ECE/rpm 102/2100 113/2100 123/2100 102(113)/2100 113(120)/2100 123(135)/2100 Vääntö Nm/kierr. ECE Torque Nm ECE/rpm 430/1600 471/1600 512/1600 416/1600 455/1600 518/1600 Vaihteita Gears 24+24 24+24 (port.) 24+24 (port.) 24+24 24+24 (port.) 24+24 (port.) Synkronoituja Synchronized gears 24+24 24+24 (port.) 24+24 (port.) 24+24 24+24 (port.) 24+24 (port.) Pikavaihde Quick-change gear 4-nop. 4-nop (port.) 4-nop (port.) 4-nop (port.) 4-nop (port.) 4-nop (port.) Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,6-40 (50) 1,6-40 (50) 1,6-40 (50) 1,6-40 (50) 1,6-40 (50) 1,6-40 (50) Maksiminopeus km/h Max. speed km/h Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 110 110 110 110 110 110 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200 Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. Nostovoima kg Lift capacity kg 5900 5900 5900 5700 5700 5700 Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,8 8,8 9,0 8,8 8,8 9,0 6230 6330 6430 6230 6330 6430 Premium
Premium Premium Premium
Premium Premium Vuodet Years 2006-09 2006-09 2006-09 2009- 2009- 2009- Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 16.9R24 16.9R24 16.9R24 16.9R24 16.9R24 16.9R24 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 Paino kg takaveto Weight kg 2WD Paino kg neliveto Weight kg 4WD 4390 4540 4750 4900 4925 4950 Korkeus cm Height w cab cm 274 274 274 274 274 274 Pituus cm Length cm 429 429 429 429 429 429 Akseliväli cm Wheelbase cm 240 240 240 240 240 240 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 185 185 185 185 185 185 Melutaso dB Cab noise level dB 70,6 70,6 70,6 70,6 70,6 70,6 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x Etuakselin lukko Diff. lock kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x Ilmastointi Air conditioning x x x x x x Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.