Steyr Plus 70-90 / 870-1200
![]()
Steyr Plus-sarjassa oli aluksi 2 isoa mallia: vuonna 1968 esitellyt 70 ja 90. Tehoa oli mallimerkinnän mukaisesti ja sylintereitä pienemmässä 4 ja isommassa 6. Modernisti muotoiltujen traktorien keula oli varsin pitkä. Vaihteisto oli ZF:n synkronoitu 12+6. Mekaaninen pikavaihde esivalittiin ja vaihto tapahtui kytkinpoljinta painamalla. Ohjaus oli hydrostaattinen. Nelivetomallissa oli jarrut myös etuakselilla. Vetovastustunnustelu tapahtui työntövarren kautta.
Vuonna 1969 mallimerkinnät muuttuivat 870:ksi ja 1090:ksi. Samana vuotena nähtiin molemmat mallit Suomessakin, kun Skandeland Ky käynnisteli myyntiä Suomessa. Hinta oli huomattavasti muita traktoreita kalliimpi, joten myynti jäi yksittäisiin kappaleisiin. Ohjaamona Suomessa oli ruotsalainen Fernmo.
70-luvun alussa esiteltiin lisää malleja: 1100 ja 1200 oli varustettu tehokkaammilla 6-sylinterisillä moottoreilla. Hydrauliikan tuotto oli hieman 1090:aa suurempi ja varusteena oli vetovarsitunnustelu, muuten tekniikka oli samaa. Myös 870:sta esiteltiin tehokkaampi versio eli 980, jossa oli hieman suurempi 4-sylinterinen moottori (80 hv). Vuonna 1976 tuli kehittyneempi umpinainen ohjaamo.
70 / 870
980
90 / 1090
1100
1200
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) Vuodet Years 68-75 74-77 68-74 71-77 72-75 Moottorin tyyppi Engine model WD 410t WD 412.40 WD 610t WD 610.40 WD 610.43 Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4 6 6 6 Iskutilavuus cm3 Displacement 3983 4394 5976 5976 5976 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 105x115 108x120 105x115 105x115 105x115 Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 70/2400 80/2200 90/2200 100/2100 115/2200 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 250/1400 294/1600 353/1200 363/1500 382/1600 Vaihteita Gears 12+6 12+6 12+6 12+6 12+6 Synkronoituja Synchronized gears 12+6 12+6 12+6 12+6 12+6 Pikavaihde Quick-change gear mek. mek. mek. mek. mek. Suunnanvaihtaja Reverser - - - - - Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,1-24,9 2,4-29,4 1,9-23,2 2,3-27,4 2,4-24,5 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 30 28,1 Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 32 32 32 35,5 35,5 Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 175 175 175 175 175 Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. Nostovoima kg Lift capacity kg 2900/3800 3800 2900/3800 3800 3800 Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 8,8 8,2 9,6 8,75 9,0 Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 10,0 10,0 12,2 13,3/12,2 13,3/12,2 70 / 870 980 90 / 1090 1100 1200 Vuodet Years 68-75 74-77 68-74 71-77 72-75 Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-20 7.50-20 10.50-18 7.50-20 11.00-20 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 10.5-20 10.5-20 11.2-24 11.2-24 11.2-24 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 16.9-34 16.9-34 18.4-34 18.4-34 18.4-38 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16.9-34 16.9-34 18.4-34 18.4-34 18.4-38 Paino kg takaveto Weight kg 2WD 3240 3445 3650 3805 4505 Paino kg neliveto Weight kg 4WD 3570 3785 3960 4280 4980 Korkeus cm Height w cab cm 237 262 243 249 253 Pituus cm Length cm 387 389 419 419/432 419/440 Akseliväli cm Wheelbase cm 228/234 228/234 253/259 253/259 253/259 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 108 108 118 118 118 Melutaso dB Cab noise level dB Umpinainen ohjaamo Solid cab Suomessa -/x Suomessa -/x Etuakselin lukko Diff. lock front Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.