Steyr 8060-8090
![]()
70-luvun lopussa Steyr esitteli täysin uudet 8000-sarjan traktorit. Perusteellisiin muutoksiin johtivat meluvaatimukset, jotka pakottivat eristämään ohjaamon kumityynyt rungosta sekä nelivedon yleistyminen. 8000-sarjan traktorit oli suunniteltu alusta alkaen nelivetoisiksi ja voima johdettiin keskiakselilla. Kääntöympyrä oli noin metrin edeltäviä malleja pienempi. Ohjaamoa lukuun ottamatta pyöreälinjainen muotoilu oli poikkeuksellinen aikana, jolloin kulmikkuus oli suosiossa. On vaikea sanoa, oliko Steyr edellä aikaansa vai jäänyt 70-luvun alun tyyliin. Joka tapauksessa sama muotoilutyyli jatkui Steyrillä 90-luvulla, jolloin se oli hyvin ajanmukainen.
Pieniä malleja oli aluksi kolme. 8060 (48 hv) oli ainoa 3-sylinterinen. 8070:ssa (58,5 hv) oli 3,5-litrainen neloskone ja 70-hevosvoimaisessa 8080:ssa sama turboahdettuna. Vaihteisto oli täysin synkronoitu ja varustettu edeltävien mallien tapaan pikavaihteella, joka esivalittiin ja vaihde vaihtui kytkinpoljinta painamalla. Vaihdevivut olivat sivulla. 40 km/h nopeus oli lisävaruste. Varusteita oli muutenkin tarjolla runsaasti: esim. etuvoimanotto, -hydrauliikka ja -nostolaite, ajovoimanotto, etujarrut, etuakselin kitkalukko ja taakseajovarustus. Vakiorenkaat olivat Steyrin tapaan pieniä ja jarruina käytettiin edelleen rumpujarruja. Kytkinlevyn halkaisija näissä mallissa oli 280 mm. Pienten mallien ominaisuus oli myös työntövarsitunnustelu.
Vuonna 1983 esiteltiin 8090, joka 80 hv tehoa lukuun ottamatta vastasi 8080:aa. Vuonna 1984 pienempien mallien tehoja lisättiin ja nelivetomallien akseliväliä pidennettiin. Vuonna 1987 esiteltiin uusi SK2-ohjaamo ja sähkönostolaite tuli lisävarusteeksi. Teknisissä tiedoissa on eri vuosien välillä paljon vaihteluita, joita tässä ei ole täsmällisesti esitetty.
8060
8060
8070
8070
8080
8080
8090
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) Vuodet Years 79-87 87-92 79-84 84-92 79-84 84-92 83-92 Moottorin tyyppi Engine model WD 311.41 WD 311.87 WD 411.42 WD 411.44 WD 411.86 WD 411.90 WD 411.88 Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 3T 4 4 4T 4T 4T Iskutilavuus cm3 Displacement 2592 2592 3456 3456 3456 3456 3456 Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 100x110 100x110 100x110 100x110 100x110 100x110 100x110 Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 48/2400 56/2400 58,5/2400 64/2400 70/2400 72/2400 80/2200 Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 160/1600 200/1700 215/1600 225/1600 250/1600 274/1500 313/1600 Vaihteita Gears 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 Synkronoituja Synchronized gears 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 16+8 Pikavaihde Quick-change gear mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. Suunnanvaihtaja Reverser mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,4-27,9 1,4-26,3 1,6-30,1 1,6-30,1 1,9-29,8 1,9-29,8 1,7-29,3 Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 30 (40) 30 (40) 30 (40) 30 (40) 30 (40) 30 (40) 30 (40) Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 35 42 37 40,5 35 35 38 (46) Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. (sähk.) mek. mek. (sähk.) mek. mek. (sähk.) mek. (sähk.) Nostovoima kg Lift capacity kg 2200 2600 2600 2600 2600 4100 2600/4500 Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,25 7,34 7,7 7,5 7,9 7,9 7,7 Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,6 9,4 8,9 9,28 9,25 9,25 9,44 8060 8060 8070 8070 8080 8080 8090 Vuodet Years 79-87 87-92 79-84 84-92 79-84 84-92 83-92 Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 6.50-16 7.50-16 7.50-16 7.50-18 7.50-16 9.00-16 9.00-16 Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 10.5-18 10.5-20 10.5-20 11.2-24 11.2-24 14.5-20 14.5-20 Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12.4-32 12.4-32 12.4-36 13.6-36 13.6-38 16.9R34 16.9R34 Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 12.4-32 14.9-28 12.4-36 13.6-36 13.6-38 16.9R34 16.9R34 Paino kg takaveto Weight kg 2WD 2650 2720 2945 2800 2872 2940 2865 Paino kg neliveto Weight kg 4WD 2890 2920 3250 3020 3230 3300 3205 Korkeus cm Height w cab cm 246/243 252/246 247/246 249/253 249/253 255 252/253 Pituus cm Length cm 349/350 359/365 372 371 377/381 377/386 378/388 Akseliväli cm Wheelbase cm 204/206 203/212 216/218 215/224 220/222 219/228 220/228 Polttoainesäiliö l Fuel tank l 60 60 60 60 96 96 96 Melutaso dB Cab noise level dB 82 82 82 82 82 83 82 Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x Etuakselin lukko Diff. lock front lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension Ilmastointi Air conditioning Ajotietokone Trip computer Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.