67ZT300 70ZT300

 

Famuluksen jälkeen DDR:n traktorituotanto laitettiin uusiksi.
Tavoitteeksi asetettiin tarjota traktoreita viittä eri kokoluokkaa.
Pienimmän luokan täytti työkoneenkantaja GT 124. 45-hevosvoiman
teholuokkaan kehitettiin 3-sylinterinen TT 220, 90-hevosvoiman luokkaan ZT
300 ja 160-hevosvoiman luokkaan ZT 400. Suurin kokoluokka jäi odottamaan
myöhäisempää ajankohtaa. TT 220 ja ZT 300 kehitettiin
sarjatuotantokuntoon asti, mutta lopulta vain ZT 300 otettiin tuotantoon,
joka alkoi syksyllä 1967. Valmistaja oli Traktorenwerk Schönebeck ja
moottorin valmisti Motorenwerk Nordhausen. 6,6-litrainen 4-sylinterinen
moottori oli kehitetty IFA W50-kuorma-auton moottorista.
Suorasuihkutustekniikka oli lisensioitu MAN:lta.

IFA-kuorma-autosta sovellettu oli myös vetävä etuakseli, joka
asennettiin vuonna 1971 esiteltyyn nelivetomalliin ZT 303. Vaihteisto
ZT-traktoreissa muodostui kolmesta perusvaihteesta, kolmesta alueesta
eteenpäin ja kahdesta taaksepäin sekä pikavaihteesta. Yhteensä vaihteita
löytyi siis 18+12. Ohjaus oli tehostettu ja jarrut hydrauliset
rumpujarrut. Ohjaamo oli ajanmukainen länsimaisenkin mittapuun mukaan.
Polkimet tulivat kuitenkin lattian läpi ja vaihdevivut olivat keskellä. ZT:n
vahvuuksia olivat myös huoltoystävällisyys ja hyvät vaihteiden välitykset.
Heikkouksia oli pieni maavara ja suuri kääntöympyrä. Myös painoa oli melko
paljon.

Vuonna 1973 tehdas sulautui Fortschritt-kombinaattiin ja myöhemmin
Fortschritt-merkki ilmestyi myös traktorien kylkiin.
Väriltään ZT oli aluksi joko punainen tai sininen, viimeisinä vuosina
oli myös Fortschritt-vihreitä. Ohjaamo oli aina valkoinen. 1970-luvun
puolivälin tienoilla ohjaus muuttui hydrostaattiseksi. Keväällä 1978
nostettiin moottorin teho 100 hevosvoimaan. ZT-traktoreita myytiin
Länsi-Euroopassa ainakin Ranskassa, Belgiassa ja Espanjassa. Mallisarjaa
valmistettiin noin 70 000 kappaletta.

ZT
300/303
ZT 300/303
(ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1967-78 1978-83
Moottorin tyyppi Engine model 4 VD 14,5/12-1 SRW 4 VD 14,5/12-1 SRW
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 6560 6560
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 120×145 120×145
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 90/1850 100/1800
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 430/1350
Vaihteita Gears 18+12 18+12
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,5-30,0 2,5-30,0
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 50 50
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1800 1800
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering tehost./hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 11,4 11,4
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 13,55 13,55
ZT 300/303 ZT 300/303
Vuodet Years 1967-78 1978-83
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-20 7.50-20
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 12.50-20 12.50-20
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 18.4-30 18.4-30
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4-30 18.4-30
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 4950 4950
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5255 5255
Korkeus cm Height w cab cm 259 259
Pituus cm Length cm 489 489
Akseliväli cm Wheelbase cm 280/279 280/279
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 130 130
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab X X
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear