80Hurlimann490

 

Vuonna 1979 Hürlimann vietti 50-vuotisjuhliaan ja tapahtumaa
juhlistettiin uusimalla koko mallisto ja vaihtamalla tuotteiden väri
punaisesta vaalean vihreäksi. Myös moottorit olivat aivan uutta sarjaa.
Malliston kehittäminen oli alkanut ennen sveitsiläistehtaan siirtymistä
Samen omistukseen vuonna 1977, joten teknisiä yhtäläisyyksiä oli vielä
vähän. Nelivetomallien etuakselit olivat kuitenkin Samen valmistamia.

H-480 ja H-490 olivat pitkälle yhteneviä keskenään. 4,6-litrainen
moottori oli vain tehokkaammassa mallissa varustettu turbolla. Moottorit
olivat vesijäähdytteisiä ja vääntömomentin nousu oli 20 %. Vaihteisto
oli täysin synkronoitu 12+3 ja maantienopeus jäi perusversiossa 25 km/h:iin.
H-490 oli saatavana myös pikavaihteella varustettuna. Jarrut olivat
pienemmistä malleista poiketen öljykylpyiset ja nostovoimaa oli tuntuvasti
enemmän. Nostolaite oli varustettu vetovarsitunnustelulla. Näissä
malleissa oli vakiona korkea De Luxe -ohjaamo.

Vuonna 1980 esiteltiin maailman ehkä ainoa 5-sylinterinen ahdettu
traktori Hürlimann H-5110. Sen 5,7-litraisessa moottorissa oli tehoa 115
hv. Muuten traktori oli pääosin yhtenevä H-490:n kanssa.

H-480 oli ensin nelivetomallina varustettu pitkällä akselivälillä,
mutta vuonna 1984 akseliväli lyhennettiin ja maantienopeutta nostettiin.

H-480 H-480 H-490 H-5110
       
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1979-84 1984-86 1979-86 1980-86
Moottorin tyyppi Engine model H1104/7 H1104/7 H1104/8T H1105/10T
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4 4T 5T
Iskutilavuus cm3 Displacement 4560 4560 4560 5701
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 110×120 110×120 110×120 110×120
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp
DIN/rpm
82/2300 82/2300 95/2300 115/2300
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm
DIN/rpm
315/1200 315/1200 380/1390 439/1350
Vaihteita Gears 12+3 12+3 12+3 12+3
Synkronoituja Synchronized gears 12+3 12+3 12+3 12+3
Pikavaihde Quick-change gear lisäv. lisäv.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,1-25,2 1,2-31,7 1,6-29,2 1,7-30,1
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 25 25/30 25/30
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 35 32 33
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 3400 2200 4000 4000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000/ajo 540/1000/ajo 540/1000/ajo 540/1000/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk.
levyj.
öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk.
levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
H-480 H-480 H-490 H-5110
       
Vuodet Years 1979-84 1984-86 1979-86 1980-86
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-18 9.00-16 9.00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 13.6-24 13.6-24 13.6-28 14.9-28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 16.9-34 18.4-34 16.9-38
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16.9-34 16.9-34 18.4-34 16.9-38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 3070 4100 4200
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 3300 3300 4350 4750
Korkeus cm Height w cab cm 272 270 280 284
Pituus cm Length cm 399/423 399 423 443
Akseliväli cm Wheelbase cm 234/246 234 246 264
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 60/80 95 160 160
Melutaso dB Cab noise level dB 85,5 87,5 87
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock lisäv. lisäv. lisäv.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.