79Hurlimann6160 79Hurlimann6160takaa

 

Vuonna 1979 Hürlimann vietti 50-vuotisjuhliaan ja tapahtumaa
juhlistettiin uusimalla koko mallisto ja vaihtamalla tuotteiden väri
punaisesta vaalean vihreäksi. Myös moottorit olivat aivan uutta sarjaa.
Malliston kehittäminen oli alkanut ennen sveitsiläistehtaan siirtymistä
Samen omistukseen vuonna 1977, joten teknisiä yhtäläisyyksiä oli vielä
vähän. Nelivetomallien etuakselit olivat kuitenkin Samen valmistamia.

H-6130 ja H-6160 oli varustettu 6,8-litraisella moottorilla, jota
käytettiin myöhemmin myös Lamborghinin ja Samen suurimmissa malleissa.
H-6160:n moottori oli ahdettu. Vaihteistossa oli pienempien mallien neljän
perusvaihteen sijasta vain kolme perusvaihdetta ja vaihteiden
kokonaismäärä oli 12+4.

H-6130:n nostovoima oli sama 4 tonnia kuin keskiluokan malleissakin.
Vakiohydrauliikan tuottoa ei ilmoitettu, mutta lisävarusteena oli
saatavissa tehokkaampi 65 litran pumppu. Näihin arvoihin nähden on
yllättävää, että traktorin paino on tonnin suurempi kuin 115
hevosvoiman mallissa. H-6160:ssa oli vakiona tehokkaampi pumppu ja 6 tonnin
nostovoima.

Sarjaan kuului myös 7,5-litraisella moottorilla varustettu H-6200 (200
hv), jonka valmistus jäi kuitenkin kahteen yksilöön. Siinä oli 36+12
-vaihteisto ja 7500 kg nostovoima. Hürlimannien
myyntiä kotimaansa ulkopuolella hidasti kilpailevia merkkejä korkeampi
hinta. Nämä mallit jäivätkin viimeisiksi Sveitsissä valmistetuiksi
traktoreiksi.

H-6130 H-6160 H-6200
     
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1979-84 1979-84 1980
Moottorin tyyppi Engine model H1106/12 H1106/15T H1156
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6 6T 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 6840 6840 7480
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 110×120 110×120 115×120
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 130/2200 160/2200 200/2200
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 497/1300 ?/1200
Vaihteita Gears 12+4 12+4 36+12
Synkronoituja Synchronized gears 12+4 12+4 36+12
Pikavaihde Quick-change gear mek.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-24,4 2,5-30,0 1,8-31,9
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 25 25/30
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 40 65 65
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 4000 6000 6000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk.
levyj.
öljyk. levyj. öljyk. levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
H-6130 H-6160 H-6200
     
Vuodet Years 1979-84 1979-84 1980
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 16.9-24 16.9-30 18.4-30
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4-38 20.8-38 20.8-42
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5740 6500 8500
Korkeus cm Height w cab cm 300 295 307
Pituus cm Length cm 464 474 497
Akseliväli cm Wheelbase cm 286 286 306
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 230 230 230
Melutaso dB Cab noise level dB 86 84
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x
Etuakselin lukko Diff. lock lisäv. lisäv. autom.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv.