62JD500
62JD500pikkukuvat
64JD100
61JDLanz700

61JDLanz700ohjaamo

 

John Deere hankki vuonna 1956 osake-enemmistön Heinrich Lanz
AG:stä. Vanhat Lanz Bulldogit todettiin auttamattomasti vanhentuneiksi ja
uusien mallien kehittäminen aloitettiin puhtaalta paperilta. Ulkomuoto
mukailtiin amerikkalaisista John Deereistä. Erikoisuutena oli umpinaiset
sivupellit. Traktorin perusrakenteena oli erillinen runko eli moottori ei
ollut kantavaa rakennetta. Moottorit suunniteltiin USA:ssa ja vaihteistot
kehitettiin entisistä Lanzin vaihteistoista.

Vuonna 1960 tulivat markkinoille ensimmäiset uudet John Deere-Lanzit:
300 ja 500. Niissä oli lyhytiskuinen 4-sylinterinen vesijäähdytteinen
esikammiodiesel (28/36 hv). Moottori oli sijoitettu kumityynyjen päälle.
Vaihteita oli 10+3. Vaihteiden porrastus oli erikoinen, sillä samalla
alueella olevien perusvaihteiden porrastus oli harva ja suurin eli kolmaskin
alue alkoi 4,9 km/h:sta. Tasauspyörästön lukko oli vakiovarusteena. Voa:n
nopeuksia oli kaksi ja traktorin perässä oli kaksi vierekkäistä akselia.
500:ssa voiman ulosotto oli ajokytkimestä riippumaton. Etupyörät olivat
jousitetut. Vuonna 1963 nostettiin 300:n teho 30 hevosvoimaan ja 500:n 38
hevosvoimaan.

Keväällä 1962 esiteltiin malliston pienin eli JD-Lanz 100, jonka
2-sylinterinen moottori oli puolikas isompien mallien moottorista. Vaihteita
oli 6+1. Painonsiirtojärjestelmä 100:ssa oli vasta vuodesta 1964 lähtien.

Toinen vuoden 1962 uutuus oli isompi 700, jossa oli tehoa 50 hv. 700:n
etuakselin raideleveys oli pienemmistä malleista poiketen säädettävä.
Lisävarusteena oli hydrostaattinen ohjaus. Samaan aikaan alkoi Mannheimissa
myös amerikkalaissarjan 65-hevosvoimaisen 3010:n valmistus. Näin sarja oli
täydellinen ja Lanz Bulldogien tuotanto päättyi.

Isompien mallien jo korvauduttua uusilla 10-sarjan malleilla korvattiin
JD-Lanz 100 vuodelle 1966 25-hevosvoimaisella 200:lla. Moottori oli edelleen
2-sylinterinen esikammiodiesel. Muotoilu umpinaisine sivupelteineen oli
vanhaa, mutta pidennetty akseliväli vastasi isompia 10-sarjan malleja.

Ranskassa valmistettiin malleja 300 ja 500 vastaavia 305- ja
505-traktoreita, joissa saksalaisista poiketen oli Standard-Triumphin
moottorit.

100 200 300 500 700
(ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1962-65 1966-68 1960-64 1960-64 1962-64
Moottorin tyyppi Engine model 204 401 402 405
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 2 4 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 1183 1350 2367 2367 2705
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 92,08×88,9 98,4×88,9 92,08×88,9 92,08×88,9 98,4×88,9
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp
DIN/rpm
18/2500 25/2500 28/2000 36/2400 50/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm
DIN/rpm
84/1750 136/1500 170/1300
Vaihteita Gears 6+1 6+2 10+3 10+3 10+3
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,7-20,0 1,3-19,6 1,4-23,1 1,4-26,5
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 20 20 20 20/25 30
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 7 7/20
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 150 150
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 750 750 900 900/1250 1300
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering mek. mek. mek. mek. mek.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,32 6,32
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
100 200 300 500 700
Vuodet Years 1962-65 1966-68 1960-64 1960-64 1962-64
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 4,50-16 5,50-16 5,00-16 6,00-16 7,50-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 8,3/8-28 9,5/9-30 11,2/10-28 12,4/11-28 12,4/11-36
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1300) (1475) (1750) (1800) (2300)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm (139) (153) (152) (155) (156)
Pituus cm Length cm 312 312 333 333 339
Akseliväli cm Wheelbase cm 186 193 189 189 195
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 30 36 41,5 51 70
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear