12NHT5
12NHT5ohjaamo

 

Italiassa valmistettava T5-sarja julkistettiin syksyllä 2012, mutta
toimitukset käynnistyivät vasta vuoden 2013 syksyllä. Merkittävin muutos
oli siirtyminen pienempiin 3,4-litraisiin moottoreihin. Moottorien suurin
vääntö oli kuitenkin hieman aikaisempaa suurempi ja suurin teho
saavutettiin kierroksilla 1900-2300. Ureaa vaativa SCR-tekniikka ei ollut
käytössä, vaan 4A-päästötaso saavutettiin yhteispaineruiskutuksen,
välijäähdytyksen, pakokaasujen takaisinkierrätyksen ja
oksidointikatalysaattorin avulla. Malliston perusvaihteisto oli 12+12
Powershuttle hydraulisella suunnanvaihtajalla. Suomessa sen yhteydessä oli
vakiona ryömintävaihteet, jolloin vaihteita oli 20+20. Dual Command
Powerclutch oli nimenä pikavaihteella ja nappikytkimellä varustetulla
versiolla. Siinä vaihteita oli 24+24. Pikavaihteen vaikutus oli vain 15 %.
Suunnanvaihdon terävyyttä oli mahdollista säätää kolmiportaisella
napilla.

Malliston pienemmät mallit syrjäytti T4-sarja, jonka valikoima kasvoi
myös 115 hevosvoimaan asti. Niinpä T5-sarjan ominaisuuksia kehitettiin.
Hydrauliikan tuotto oli kasvatettu 84 litraan ja nostovoima kahdella
apusylinterillä 5420 kiloon. Sähkönostolaite oli nyt vakiovaruste.
Pyöräkoko oli kasvatettu 38 tuumaan (joissakin maissa lisävaruste). Voa,
neliveto ja tasauspyörästöjen lukot kytkettiin sähköhydraulisesti. Ohjaamoa
oli uusittu merkittävästi ja se tunnettiin nyt nimellä Deluxe VisionView.
Ilmanvaihto hoitui nyt kahden tuulettimen avulla. Ilmastointi ja ilmaistuin
olivat Suomessa lisävarusteita. Melutasoksi ilmoitettiin 74 dB.

Vuonna 2013 T5-mallistoon tuli Electro Command -versio, jonka
4-portaisella pikavaihteella varustettu vaihteisto oli samankaltainen kuin
T6-sarjassa. Kahden suurimman alueen välinen aluevaihto tehtiin
sähköisesti napilla. Samalla pikavaihde kytkeytyi sopivalle välitykselle.
Akseliväli oli muita malleja pitempi ja taka-akseli järeämpi. Neliveto ja
tasauspyörästön lukot kytkeytyivät haluttaessa pois 15 km/h nopeudessa.
EC-malleissa oli Suomessa vakiona ilmastointi, ilmaistuin ja perävaunun
jarruventtiili. Deluxe-mallissa oli lisäksi etupainot, etulokasuojat,
hydraulisesti taakse liukuva vetokoukku, ohjaamon jousitus, premium-istuin
lämmityksellä ja moottorin kierrosautomatiikka.

Vuodelle 2017 tulivat urearuiskutuksella varustetut EC-mallit.
Moottoreissa oli hieman entistä enemmän vääntöä.

T5.95 T5.105 T5.115 T5.95 EC T5.105 EC T5.115 EC T5.100 EC T5.110 EC T5.120 EC
(ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 2012-17 2012-17 2012-17 2013-16 2013-16 2013-16 2016- 2016- 2016-
Moottorin tyyppi Engine model F5C F5C F5C F5C F5C F5C F5C F5C F5C
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 3400 3400 3400 3400 3400 3400 3400 3400 3400
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 99×110 99×110 99×110 99×110 99×110 99×110 99×110 99×110 99×110
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 99/2300 107/2300 114/2300 99/2300 107/2300 114/2300 99/2300 107/2300 117/2300
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 407/1500 444/1500 461/1500 407/1500 444/1500 461/1500 430/1500 468/1500 491/1500
Vaihteita Gears 20+20
(24+24)
20+20 (24+24) 20+20 (24+24) 16+16 16+16 16+16 16+16 16+16 16+16
Synkronoituja Synchronized gears 20+20
(24+24)
20+20 (24+24) 20+20 (24+24) 16+16 16+16 16+16 16+16 16+16 16+16
Pikavaihde Quick-change gear – (hydr,) – (hydr,)
(hydr.)
4-port. 4-port. 4-port. 4-port. 4-port. 4-port.
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,27-40
(1,8-40)
0,27-40
(1,8-40)
0,27-40
(1,8-40)
2,8-40 2,8-40 2,8-40 2,7-40 2,7-40 2,7-40
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65) 84 (65)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 198 198 198 198 198 198 198 198 198
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 5420 5420 5420 5420 5420 5420 5420 5420 5420
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/
1000
540/750/ 1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/ 1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/ 1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,08 8,08 8,08 8,08 8,08 8,08 8,08 8,08 8,08
T5.95 T5.105 T5.115 T5.95 EC T5.105 EC T5.115 EC T5.100 EC T5.110 EC T5.120 EC
Vuodet Years 2012-17 2012-17 2012-17 2013-16 2013-16 2013-16 2016- 2016- 2016-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24 14.9R24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38 16.9R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 4250 4250 4250 4250 4250 4250 4550 4550 4550
Korkeus cm Height w cab cm 266 266 266 266 266 266 274 274 274
Pituus cm Length cm 416 416 416 416 416 416 416 416 416
Akseliväli cm Wheelbase cm 235 235 235 238 238 238 238 238 238
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 140 140 140 150 150 150 165+AB12 165+AB12 165+AB12
Melutaso dB Cab noise level dB 74 74 74 74 74 74 74 74 74
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear x (-) x (-) x (-) lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.

 

13NHT5tehot

Tallenna