74Renault461 74Renault461ohjaamo

 

Vuoden 1972 lopussa uusittiin alle 70-hevosvoimaiset Renaultin traktorit.
Mallimerkintöjen kaksi ensimmäistä numeroa kertoi moottorin tehon
DIN-hevosvoimina. Moottorit olivat MWM:n ilmajäähdytteisiä. Pienimmässä
mallissa oli 2-sylinterinen, seuraavissa 3-sylinterinen. Vaihteisto oli
Renaultin jo pitkään käyttämä 10+2 -vaihteinen, jossa oli
ryömintävaihteet vakiona. Nostovoimaa oli entiseen tapaan 2000 kg.
Renaultin tapaan vakiona pienissäkin traktoreissa oli vetovarsitunnustelu.
Rumpujarrut oli vaihdettu kuiviksi levyjarruiksi. Pienimmistä malleista 461
oli monilta osin isomman malliston kaltainen. Siinä oli vakiona umpinainen
ohjaamo, jonka sai pienimpiin malleihin lisävarusteena. Taulukossa mitat ja
painot on ilmoitettu ohjaamolla varustettuna.

Vuonna 1977 esiteltiin kirjainta M kantavat mallit, joissa pienempiin
moottoreihin oli lisätty tehoa. Myös hydrauliikan tuottoa ja painetta oli
kasvatettu. Vuonna 1980 traktorien väri muuttui vaaleamman kellertäväksi
ja hytit mustiksi. Samaan aikaan nostovoima kasvoi 2500 kiloon.

81Renault461M

301 361 421 461 351 M 421 M 461 M
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1972-77 1972-77 1972-77 1972-80 1977-81 1977-85 1977-85
Moottorin tyyppi Engine model MWM
D327-2
MWM D325-3 MWM D327-3 MWM
D327-3
MWM D327-2 MWM D325-3 MWM
D327-3
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 3 3 3 2 3 3
Iskutilavuus cm3 Displacement 1884 2552 2827 2827 1884 2552 2827
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 100×120 95×120 100×120 100×120 100×120 95×120 100×120
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 30/2150 36/2150 42/2150 46/2150 35/2350 42/2150 45/2150
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 113/1500 142/1500 172/1500 172/1500 123/1600 155/1500 169/1500
Vaihteita Gears 6+2 10+2 10+2 10+2 10+2 10+2 10+2
Synkronoituja Synchronized gears 2 2 2 2 2 2 2
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser lisäv.
79->
lisäv.
12+12
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,4-22,2 0,9-23,1 0,9-23,1 0,9-23,3 0,9-22,2 0,9-23,1 0,9-23,1
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 25 25 25 25 25 25 25
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 22 22 22 22 22,8 22,8/30 22,8/30
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 2000 2000 2000 2000 2000/2500 2000/2500 2000/2500
Voiman ulosotto PTO speeds 540 540 540 540 540/750 540/750 540/750
Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering mek. mek. mek. hydrost. mek. mek. mek./hydr.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,0 7,2 7,6 6,8 7,0 7,2 7,6
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
301 361 421 461 351 M 421 M 461 M
Vuodet Years 1972-77 1972-77 1972-77 1972-80 1977-81 1977-85 1977-85
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 5.50-16 5.50-16 6.00-16 6.00-16 5.50-16 6.00-16 6.00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12.4-28 12.4-28 13.6-28 13.6-28 12.4-28 13.6-28 13.6-28
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 2065 2185 2185 2540 2155 2225 2245
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm 244 244 244 232 235 235 237
Pituus cm Length cm 318 332 332 349 321 334 336
Akseliväli cm Wheelbase cm 185 198 198 210 185 198 198
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 48 48 48 65 52 52 52
Melutaso dB Cab noise level dB 98 98 99
Umpinainen ohjaamo Solid cab (x) (x) (x) x (x) (x) (x)
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. x x x x x x