78Universal500 75Universal440-530 78Universal445HCP

 

1960-luvun puolivälissä UTB solmi lisenssisopimuksen Fiatin
traktorien valmistamisesta, joka pääsi käyntiin vuonna 1970. Aluksi suuri
osuus osista tuotiin Italiasta, mutta vähitellen traktoreista tuli täysin
romanialaisia.  Tuolloin traktorit olivat ulkonäöltään täysin Fiateja vastaavia.

Vuonna 1974 esiteltiin uusi mallisarja 445/500/550, joissa oli osittain
synkronoitu vaihteisto. Vaihteita oli versiosta riippuen 6+2, 8+2, 9+3 tai
12+3, joista kahdessa jälkimmäisessä oli nopeahko ryömintävaihdealue. 550:ssa
oli kaksoiskytkin. Fiatien tapaan tarjolla oli nelivetoiset DT-mallit. Sen
rinnalla oli tarjolla vastaavat telatraktorimallit sekä 445 HCP, jonka maavara
oli säädettävissä välillä 127-161 cm. Joissakin maissa markkinoitu malli 400
oli teholtaan rajoitettu versio 445:stä. 600 puolestaan oli 640:n rinnakkaismalli.

Ohjaamona monissa maissa käytettiin brittiläistä Duncania. Ruotsissa siirryttiin
kuitenkin pian kotimaiseen ohjaamoon, jonka melutasoksi ilmoitettiin 81,5 dB.
70-luvun lopussa esiteltiin tehokkaampi 640, jonka nelivetomallissa oli
hydrostaattinen ohjaus. Vuonna 1981 sarjaa täydensi 3-sylinterinen 530 (50 hv).

Tekniset tiedot vastaavat Ruotsissa ja Saksassa myytyjä malleja. Samoilla
mallinumeroilla myytiin myös tehokkaampia rinnakkaismalleja: 445/45 hv, 500/54 hv
ja 550/55 hv.

300 350 445 445 445
HCP
500 550 600 640
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1979-91 ?-? 1974-81 ?-? 1974- 1974-81 1974-81 1974-? ?-81
Moottorin tyyppi Engine model D-111 D-124 D-115 D-115 D-115 D-115.008 D-121 D-121 D-121.050
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 3 3 3 3 3 4 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 1560 2340 2340 2340 2340 2340 3119 3119 3595
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 95×110 95×110 95×110 95×110 95×110 95×110 95×110 95×110 102×110
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 26/2400 35/2200 42,5/2400 45/2400 42,5/2400 46/2600 51,5/2400 54/2400 62/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 80/1200 134/1200 140/1200 152/1500 140/1200 140/1500 183/1600 189/1400 206/1400
Vaihteita Gears 6+2/9+3 6+2/9+3 6+2/9+3 12+3 6+2/9+3 8+2/12+3 8+2/12+3 12+3 12+3
Synkronoituja Synchronized gears 4/6 4/6 4/6 6 4/6 4/6 4/6 6 6
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,2-22,6 2,0-20,8 0,9-27,4 0,7-21,5 1,7-17,8/
0,6-17,8
2,2-22,3/ 0,7-22,3 2,5-25,6/
0,9-29,6
0,8-25,4/ 0,9-29,6 0,8-25,0
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 21,8 21,8 22/31 37 22 22 22/31 22/31 22/31
Hydrauliikan paine bar Hydr.
pressure bar
150 147 147 147 147 147/172 147/172 147/172
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1200 1200 1200/1400 1700 1200 1200/1400 1400/1550 1550 1550
Voiman ulosotto PTO speeds 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering mek. mek. tehost. tehost. tehost. mek./tehost. tehost. tehost. teh./hydr.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,12 6,36 7,4 6,36 7,0 7,0 7,0
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 7,52 jarrulla 8,28 jarrulla 8,28 jarrulla 8,28 jarrulla 8,28 jarrulla
300 350 445 445 445 HCP 500 550 600 640
Vuodet Years 1979-91 ?-? 1974-81 ?-? 1974- 1974-81 1974-81 1974-? ?-81
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 5,00-15 6,00-16 6,00-16 6,00-16 6,00-16 6,00-16 7,50-16 7,50-16 7,50-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 7,50F-20 8,00-20 7,50-20 8,00-20 8,3-24 9,5-24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 11,2-28 12,4-28 14,9-28 14,9-28 11,2-28 12,4-28 12,4-36 13,6-36 16,9-30
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 12,4-28 12,4-36 14,9-28 12,4-36 13,6-36 16,9-30
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1570) 2100 (1850) (2300) (1840) 2240 2400 2250
Paino kg neliveto Weight kg 4WD (2070) 2300 (2150) (2120) 2500 2600 2660
Korkeus cm Height w cab cm (149) (152) 235/249 (149/152) (264) (149) 240/249 249 250
Pituus cm Length cm 281 312 314 314/312 333 314 346 343/341 350
Akseliväli cm Wheelbase cm 181 185 196 196/185 204 196 206 210/199 210
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 54 54 54 54 54 54 54 54 54
Melutaso dB Cab noise level dB ?/81,5 ?/81,5
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x lisäv. x x x
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. x x x