61Valmet361

 

Vuoden 1960 lopussa 359 D sai seuraajakseen 361 D:n. Ulkonäkö oli
laitettu uusiksi ja kulmikkuudessa se oli itse asiassa aikaansa edellä.
Tekniikassa muutokset edeltäjään verrattuna olivat pienempiä. Moottori
oli uudistettu 310 D ja siinä oli Boschin ruiskutusjärjestelmä. Tehoa oli
42 hv DIN ja 46 hv SAE. Vetokoukku oli vakiovaruste. Lisävarusteena oli
saatavissa entistä leveämpiä renkaita. Vuoden 1962 alussa lisättiin
varusteisiin kaivattu tasauspyörästön lukko sekä tuntimittari ja
pehmustettu istuin. Saman vuoden aikana uusittiin hydrauliikka. Nyt tarjolla
oli asentosäätö, työntövarsitunnusteluun perustuva vetovastussäätö
sekä sekoitussäätö.

65Valmet565
Syksyllä 1964 korvattiin 361 uudistetulla 565:llä. Mallinumero kertoi
teholuokan ja vuosimallin. Teho oli nostettu 52 hevosvoimaan SAE mm.
tuuletinta, mäntiä, suuttimia ja ruiskutuspumpun paineventtiiliä
muuttamalla. Merkittävin uudistus oli kuitenkin 2. ja 3. vaihteen ja
aluevaihteen synkronointi, joka oli kokoluokassaan tuolloin ainutlaatuista.
565:n maantienopeus oli melko suuri, mutta myös 1. vaihde oli varsin nopea.
Nopeuteen vaikuttivat osaltaan suurentuneet renkaat.

Ulkonäössä suurin muutos oli jäähdyttimen säleikön muuttuminen
pystyrivoitetuksi. Etuakseli oli aikaisempaa vahvempi. Uusia vakiovarusteita
olivat jalkakaasu, kierroslukumittari ja putkimalliset sivurajoittimet.
Kaksoiskytkin oli edelleen lisävaruste. Hintaa kertyi yli 10 % edeltäjää
enemmän. Vuodesta 1966 lähtien lisävarusteeksi sai myös hydraulisen
ryömintävaihteen.

Kesällä 1963 oli esitelty Valmet 80 eli prototyyppi suuremmasta,
4-sylinterisestä urakointitraktorista. Vuotta myöhemmin alkoi valmistus ja
tyyppimerkintä oli Valmet 864. Valurautainen harmaa maski oli varsin kolhon
näköinen. Voimansiirto oli peräisin Caselta ja vaihteita oli 8+2.
Moottori oli 411 A, jossa oli tehoa 80 hv SAE. 864:ssä ei ollut
tasauspyörästön lukkoa. Mallin tuotannosta merkittävä osa meni TVH:lle.

361 565 864
Vuodet Years 1960-65 1964-68 1964-67
Moottorin tyyppi Engine model 310 D 310 A/B 411 A
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 3 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 2685 2685 4180
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 100×114 100×114 108×114
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 46 SAE/2000 52 SAE/2300 80 SAE/2100
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 157/1300 172/1350 271/1500
Vaihteita Gears 6+2 6+2 8+2
Synkronoituja Synchronized gears 4
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,3-28,5 3,8-33,2 3,3-34,2
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 18/25 25 22
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 130 130 130
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1200/1350 1350 1880
Voiman ulosotto PTO speeds 540 540 540
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering mek. mek. tehost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 5,8 5,8
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
361 565 864
Vuodet Years 1960-65 1964-68 1964-67
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 6,50-16 7,50-16 7,50-18
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12,4/11-28 12,4/11-32 13,6/12-38
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1770) (1900) (3000)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm (138)
Pituus cm Length cm 300
Akseliväli cm Wheelbase cm 190 190 213
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 40
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv.

 

65Valmet565tehot