14ClaasXerion5000 14ClaasXerionOhjaamo

 

Xerion-järjestelmätraktorin kolmas sukupolvi esiteltiin edellisen
rinnalle syksyllä 2009. Xerion 4500 ja 5000 olivat tuntuvasti aikaisempia
suurempia. Esimerkiksi omapaino oli kasvanut 10,2 tonnista 13,4 tonniin.
Caterpillarin 12,5-litraisissa moottoreissa oli nimellistehoa 449 ja 487
hevosvoimaa. Vaihteisto oli ZF:n portaaton Eccom 4.5. Akselistot valmisti
unkarilainen Raba. Ohjaamo oli ilmajousitettu. Sen melutasoksi ilmoitettiin
69 dB. Ohjaamo pystyttiin kääntämään 30 sekunnissa keskelle tai perään.
Sähköjärjestelmä oli 24-volttinen.

Vuoden 2014 mallistosta poistuivat vanhat 3000-sarjan Xerionit. Niinpä
mallistoon tuotiin pienitehoisempi 4000. Kääntyvällä ohjaamolla varustetun
Trac VC:n rinnalle tuotiin halvempi Trac sekä eteen sijoitetulla ohjaamolla
varustettu Saddle Trac. Moottorit vaihtuivat Tier 4 mukaisiksi
Mercedes-Benzeiksi, joissa oli päästöjen vähentämiseksi SCR-teknologia.
Eccom 4.5:n rinnalla oli saatavilla halvempi ja 700 kg kevyempi Eccom 5.0,
jota suositeltiin peltokäyttöön. Akseliväli piteni vuodelle 2014 kymmenellä
sentillä.

Vuoden 2020 mallistossa siirryttiin Stage V-päästötasoon. Xerion 4000:n
korvasi 30 hv tehokkaampi 4200. Myös muissa malleissa oli entistä enemmän
vääntöä. Vakiovarusteena oli Cebis-näyttö ja Cmotion-joystick, jossa oli
ohjelmoitavia näppäimiä. Uusissa Xerion Trac TS -malleissa pyörät oli
korvattu neljällä telastolla.

Vuoden 2023:ssa 5000:n voimansiirto vaihtui Eccom 5.5:een.

Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion

4500

5000

4000

4500

5000

4200

4500

5000

(ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 2009-13 2009-13 2014-19 2014-19 2014-19 2020- 2020-23 2020-
Moottorin tyyppi Engine model Caterpillar C13 Caterpillar C13 MB OM
470 LA
MB OM 471 LA MB OM 471 LA MB OM
470 LA
MB OM 471 LA MB OM 471 LA
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 12500 12500 10677 12809 12809 10677 12809 12809
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 130×157 130×157 125×145 132×156 132×156 125×145 132×156 132×156
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 449/2000 487/2000 419/1900 479/1900 520/1900 458/1900 480/1900 509/1900
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 483/1800 524/1800 435/1700 490/1700 530/1700 462/1700 490/1700 530/1700
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 2203/1400 2353/1400 2100/1300 2300/1300 2450/1300 2200/1300 2400/1300 2600/1300
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,05-50 0,05-50 0,05-50 0,05-50 0,05-50 0,05-50 0,05-50 0,05-50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 205 (224) 205 (224) 195 (250) 195 (250) 195 (250) 195 (250) 195 (250) 195 (250)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 (260) 200 (260) 200 (260) 200 (260) 200 (260) 200 (260) 200 (260) 200 (260)
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400 13600, 8400
Voiman ulosotto PTO speeds 1000 1000 1000 1000 1000 1000 1000 1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj. öljyk  levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 15,0 15,0 15,0 15,0 15,0 15,0 15,0 15,0
Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion Xerion
4500 5000 4000 4500 5000 4200 4500 5000
Vuodet Years 2009-13 2009-13 2014-19 2014-19 2014-19 2020- 2020-23 2020-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38 710/85R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 13400 13400 16170 16570 16570 17200 17450 17450
Korkeus cm Height w cab cm 380 380 394 394 394 390 390 390
Pituus cm Length cm 749 749 759 759 759 759 759 759
Akseliväli cm Wheelbase cm 350 350 360 360 360 360 360 360
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 1000 1000 740+120AB 930+120AB 930+120AB 740+90AB 930+90AB 930+90AB
Melutaso dB Cab noise level dB 69 69 72 69 69 72 69 69
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x x x
Ajotietokone Trip computer x x x x x x x x
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x x x x x