Syksyllä 2023 Deutz-Fahr esitteli uudet 160-180 hevosvoiman TTV:t, jotka
perustuivat vastaaviin vuotta aikaisemmin esiteltyihin mekaanisella
vaihteistolla varustettuihin malleihin. Nelisylinterisiä malleja oli kaksi
ja 6-sylinterisiä kolme. Öljynvaihtoväli oli 1000 tuntia tai 2 vuotta.
Edeltävistä saman kokoluokan TTV-malleista poiketen voimansiirto oli nyt ZF
Terramatic ja myös taka-akseli oli oman konsernin sijasta ZF:n valmistama.
Suunnanvaihtaja ratin takana palautui nyt aina keskiasentoon käytön jälkeen.

Kuormantuntevan hydrauliikan tuotto oli 120 tai 160 l/min. Hydrauliikalle
oli vaihteistosta erillinen oikealle puolelle sijoitettu 60-litraiseksi
kasvanut öljysäiliö. MaxiVision+ versiossa oli kaksi sähköistä ja kaksi
mekaanista venttiililohkoa, MaxiVisionPro:ssa enimmillään viisi sähköistä.
Nostovoimaa oli 6200 tai 9700 kg. Kaikki etuakselit olivat uusia ja Danan
valmistamia. Etuakselin jousitus oli hydraulinen. Ohjaamon jousitus oli
vakiona mekaaninen ja lisähintaan pneumaattinen, Lisävarusteena sai 8″ tai
12″ terminaalin. Auto-Turn -ominaisuus mahdollisti automaattiset
päistekäännökset. Kaikki mallit sai myös runsaasti varustettuna
Warrior-versiona, jota sai viitenä värivaihtoehtona.

 

Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

6160.4

6170.4

6160

6170

6180

Vuodet Years 2023- 2023- 2023- 2023- 2023-
Moottorin tyyppi Engine model TCD4.1 TCD4.1 TCD6.1 TCD6.1 TCD6.1
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4038 4038 6057 6057 6057
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 155/2100 163/2100 155/2100 163/2100 174/2100
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 161(171)/1900 171/1900 161(171)/1900 171/1900 181(192)/1900
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 675(685)/1500 699/1500 698(709)/1500 727/1500 772(796)/1500
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 120 (160) 120 (160) 120 (160) 120 (160) 120 (160)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,0 11,0 11,0
Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

6160.4

6170.4

6160

6170

6180

Vuodet Years 2023- 2023- 2023- 2023- 2023-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 420/85R28 420/85R28 480/70R28 480/70R28 520/60R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 520/85R38 520/85R38 520/85R38 520/85R38 650/60R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 7045 7045 7205 7505 7465
Korkeus cm Height w cab cm 302 302 303 303 308
Pituus cm Length cm 476 476 494 499 499
Akseliväli cm Wheelbase cm 254 254 277 277 277
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 300+AB21 300+AB21 350+AB29 350+AB29 350+AB29
Melutaso dB Cab noise level dB 68 68 68 68 68
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x x

 

takaisin