13Fendt500 13Fendt500ohjaamo

 

Syksyllä 2012 Fendtin 400-sarja korvattiin 500-sarjalla. Se oli monessa
suhteessa 700-sarjan nelisylinterinen versio. Ulkomitat olivat edeltäjää
suuremmat joka suuntaan. Moottorit olivat samoja 4,0-litraisia Deutzeja kuin
edeltäjässä. Uutta oli SCR-teknologia. Kaksi pienintä mallia vastasivat
tehoiltaan ja väännöiltään edeltäviä malleja, kaksi suurinta olivat
tehokkaampia. ML 90 -voimansiirto oli aikaisemman kaltainen. Hydraulimoottoreja
oli yksi, nopeusalueita oli kaksi. 50 km/h nopeus saavutettiin 1700 kierroksella.
Nopeuspoljinajon mahdollistava TMS-järjestelmä nyt vakiovaruste.

Danan etuakseleissa kääntöympyrä oli tuntuvasti entistä suurempi.
Etuakselilla oli 100 % levylukko. Hydrauliikassa oli neljä sähköohjattua
lohkoa, joiden virtaus säädettiin Varioterminaalista. Hydrauliikka oli
kuormantunteva, tuotoltaan 75, 110 tai 158 l/min. Nostovoima oli kasvanut
7,8 tonniin. Varustevaihtoehtoja oli kolme. Powerissa oli 7″ varioterminaali,
päisteautomatiikka, etuakselin jousitus, mekaaninen ohjaamon jousitus,
ilmajousitettu istuin ja manuaali-ilmastointi. Profi-versiossa oli 110 l/min
hydraulipumpun lisäksi vain pieniä eroja, kuten lämmitettävä Super Comfort -istuin
ja parempi apumiehen istuin. ProfiPlus-versiossa oli 10,4″ näyttö, ohjauspyörän
kierroksia vähentävä VarioActive-ohjaus ja vuosimallista 2015 lähtien Isobus.
Ohjaamo oli sama VisioPlus kuin 700-sarjassa.

512 Vario 513 Vario 514 Vario 516 Vario
Vuodet Years 2012- 2012- 2012- 2012-
Moottorin tyyppi Engine model Deutz
TCD 4.1 L4
Deutz
TCD 4.1 L4
Deutz
TCD 4.1 L4
Deutz
TCD 4.1 L4
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 4TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4038 4038 4038 4038
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 101×126 101×126 101×126 101×126
Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 110/2100 120/2100 135/2100 150/2100
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 124/2100 134/2100 148/2100 163/2100
Maksimiteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 125/1800 135/1800 145/1800 165/1800
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 131/1800 140/1800 154/1800 169/1800
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 550/1450 590/1450 649/1450 687/1450
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 75/110 75/110 75/110 75/110
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 7780 7780 7780 7780
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 10,48 10,48 11,04 11,04
512 Vario 513 Vario 514 Vario 516 Vario
Vuodet Years 2012- 2012- 2012- 2012-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 480/65R28 480/65R28 480/70R28 540/65R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 600/65R38 600/65R38 580/70R38 650/65R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 6050 6050 6400 6400
Korkeus cm Height w cab cm 293 293 297 297
Pituus cm Length cm 445 445 445 445
Akseliväli cm Wheelbase cm 245 245 245 245
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 298+AB31 298+AB31 298+AB31 298+AB31
Melutaso dB Cab noise level dB 68 68 68 68
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front levylukko levylukko levylukko levylukko
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x
Ajotietokone Trip computer x x x x
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x

13Fendt500tehot