90Landini10000
80Landini14500

80Landini14500ohjaamo

 

Landinin uudistaessa mallistoaan vuonna 1978 tuli 6-sylinterisiä malleja
tarjolle kolme. Pienin eli 10000 oli pienemmän 550-malliston kaltainen.
Isot 12500 ja 14500 taas poikkesivat näistä enemmän. Niissä oli
alkeellisemman näköinen ohjaamo, kun taas 10000:ssa oli sama MF
600-sarjasta tuttu ohjaamo kuin pienemmissä. Ohjaamot olivat Landinin
ensimmäisiä kumityynyille asennettuja tasalattiaisia ohjaamoja. Isommissa
malleissa vaihdevivut oli sijoitettu kojetauluun. Vaihteisto oli sama
täysin synkronoitu 12+4 ilman pikavaihdetta kuin pienemmissäkin malleissa.
Myöhemmin sai lisäksi ryömintävaihteet. Jarrut olivat 6-sylinterisissä
malleissa öljykylpyiset.

Etuakselilla oli aluksi automaattinen hammaslukko. MF:n tapaan se muuttui
myöhemmissä malleissa hydraulisesti kytkettäväksi. Vetovarsitunnustelu
oli 6-sylinteristen ominaisuus, joka poikkesi 4-sylinterisistä.

80-luvun puolivälissä Landinin malliston huipulle tuotiin 16000, joka
oli siniseksi maalattu MF 2725. Vastaavasti Landini 10000:aa myytiin MF
1014:nä, 12500:aa MF 1114:nä ja 14500:aa 1134:nä.

12500:n korvasi 13000, joka perustui 10000:aan. Myös 14500 sai saman
perustekniikan ja vuonna 1989 myös saman ohjaamon, mutta mallimerkintä
säilyi entisenä. Samalla 10000 sai hieman lisää tehoa ja muuttui 10000 S
mk-II:ksi.

10000 10000 S 12500 13000 13000 13000 14500 14500 14500

  

  Mk II

  

  

  Mk II

  Mk II

  

Mk II

Mk II  

(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1978-87 1987-93 1978-90 1984-87 1987-90 1990-95 1978-87 1987-89 1989-93
Moottorin tyyppi Engine model Perkins
A6.3541
Perkins A6.354.4 HTR Perkins A6.354 Perkins
A6.354.4
Perkins
A6.354.4
Perkins
A6.354.4
Perkins AT6.354.4 Perkins AT6.354.4 Perkins
AT6.354.4
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6 6 6 6 6 6 6T 6T 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 5800 5800 5800 5800 5800 5800 5800 5800 5800
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127 98,47×127
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp
DIN/rpm
100/2100 103/2400 110/2200 110/2400 115/2400 127/2400 135/2400 135/2400 132/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm
DIN/rpm
392/1400 403/1300 374/1400 390/1400 378/1400 400/1400 461/1600 441/1600 460/1600
Vaihteita Gears 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4
Synkronoituja Synchronized gears 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4 12+4
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-24,8 2,4-28,5 1,9-24,1 2,5-29,7 1,9-24,0 2,4-28,4 2,4-28,4
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 34,0 34,0 34,0 30,0 30,0
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 53 53 62 53 63,5 53/63,6 62 63,5 53/63,6
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 4650 4250/4800 4800 4800 4800 4700 4800 4800 4700/5400
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk.
levyj.
öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk.
levyj.
öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk.
levyj.
Ohjaus Steering hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 8,8 9,0
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,4 10,0/8,2 10,0 10,0 8,2 10,6/8,2
  10000 10000 S 12500 13000 13000 13000 14500 14500 14500
Mk II Mk II Mk II Mk II Mk II
Vuodet Years 1978-87 1987-93 1978-90 1984-87 1987-90 1990-95 1978-87 1987-89 1989-93
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 9.00-16 9.00-16 11.00-16 11.00-16 11.00-16 11.00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 12.4-28 12.4R28 13.6-28 14.9R24 13.6R28 13.6R28 13.6-28 13.6-28 14.9-28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 16.9-38 16.9R38 18.4-38 18.4-38 18.4-38 20.8R38
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16.9-38 16.9R38 18.4-38 18.4R34 18.4R38 18.4R38 18.4-38 18.4-38 20.8R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 4525 4240 4810 5000 5000 5000
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 4945 4630 5300 4480 4690 5000 5680 5440 5440
Korkeus cm Height w cab cm 277 280 275 282 282/278 295 293 295
Pituus cm Length cm 441 468 461 442 468 441 461 470 497
Akseliväli cm Wheelbase cm 266/261 266/261 284/280 261 261 261 284/280 284/280 284/279
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 170 160 180 160 160 170/160 180 180 180
Melutaso dB Cab noise level dB 85 79 89 85 85 85/79 79 79 79
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.