14MF4708 16MF4700ohjaamo

 

Vuonna 2014 esiteltiin MF:n Global Series eli teholuokkaan 70-130 hv
sijoittuva 4700-sarja, jota valmistettiin Intiassa, Kiinassa, Brasiliassa,
Turkissa ja Ranskassa. Länsi-Euroopan markkinoille tarkoitetut hytilliset
traktorit tulivat tuotantoon Ranskassa vuoden 2015 lopussa. Ensimmäisissä
4700-sarjan malleissa moottori oli 3-sylinterinen, Kiinassa valmistettu AGCO
Power. Joillakin markkinoilla 4708:ssa oli 82-hevosvoimainen 4,4-litrainen
moottori. Vaihteisto oli kokonaan uusi 12+12 tai myöhemmin myös 8+8.
Suunnanvaihtaja oli mekaaninen, lisävarusteena sähköinen. Tasauspyörästöjen
lukot ja neliveto kytkettiin sähköisesti. Nostolaite oli aina elektroninen,
nostovoimaa on 3000 kg ja tunnustelu tapahtui työntövarren kautta.

4700-sarja oli Euroopassa malliston alapäähän sijoittuva perustraktori,
jossa useimmat toiminnot olivat mekaanisia. Muilla mantereilla se oli tuntuva
kehitysaskel MF:n vanhaa perustekniikkaa edustavaan 400-sarjaan verrattuna.
Essentia-versiossa oli riippupolkimet ja hydraulisesti hallittavat jarrut.
Euroopan ulkopuolella tarjottiin myös Standard-versiota ilman näitä ominaisuuksia.

4707 4708 4709
     
Vuodet Years 2014- 2014- 2014-
Moottorin tyyppi Engine model AP33 33AWIC 33AWIC
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3T 3TI 3TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 3300 3300 3300
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 108×120 108×120 108×120
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 75/2200 85/2200 95/2200
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 312/1500 347/1500 355/1500
Vaihteita Gears 12+12 12+12 12+12
Synkronoituja Synchronized gears 12+12 12+12 12+12
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser mek. mek. mek.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-40 1,9-40 1,9-40
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40 (30) 40 (30) 40 (30)
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 65 65 65
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 3000 3000 3000
Voiman ulosotto PTO speeds 540 540(750) 540(750)
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 7,7 7,7 7,7
4707 4708 4709
     
Vuodet Years 2014- 2014- 2014-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-16 7.50-16 10.00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 320/85R24 320/85R24 340/85R24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 420/85R30 420/85R30 420/85R34
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 420/85R30 420/85R30 460/85R30
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 3870 3900 3900
Korkeus cm Height w cab cm 255 255 259
Pituus cm Length cm 445 445 445
Akseliväli cm Wheelbase cm 225 225 225
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 120 120+AB15 120+AB15
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x
Etuakselin lukko Diff. lock hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv.

 

16MF4700nopeudet

Tallenna

Tallenna

Tallenna