78SameLeopard85 84SameCenturion75 78SameLeopard85ohjaamo

 

68-88 hevosvoimaisten mallien tekniikka oli suurelta osin yhtenevää,
vaikka mallinimiä oli monta. Leopardeissa akseliväli oli hieman pidempi ja
nostovoima suurempi. Moottorit olivat 4-sylinterisiä ilmajäähdytteisiä.
Etuakseli oli varustettu keskikardaanilla ja automaattisesti toimivalla 100 %
vapaakytkinlukolla. Ajokytkin oli halkaisijaltaan 320 mm. VOA-kytkin oli
mallista riippuen joko kuiva tai öljykylpyinen monilevykytkin. Vaihteita oli
ensimmäisissä versioissa 12+3 tai 8+4, myöhemmissä 12+12 mekaanisella
suunnanvaihtajalla ja päävaihteisto oli synkronoitu. Renkaat olivat
aikanaan tavanomaista leveämpiä. Ohjaamo oli meluisa ja takana sijaitseva
polttoainesäiliö haittasi näkyvyyttä työkoneeseen.

Ensimmäiset sarjan edustajat olivat vuoden 1978 alussa esitellyt
Centurion 75 ja Leopard 85. Vuonna 1981 Corsaro 70:n korvanneen Centauro 70:n
ensimmäinen versio oli varustettu edeltäjän 984P-moottorilla. Syksyllä 1982
vaihdettiin uudempaan 3,8-litraiseen moottoriin. Vuoden 1981 alussa
esiteltiin Mercury 85 ja vuotta myöhemmin Leopard varustettiin turbolla.

Centauro Centauro Centurion Centurion Mercury Leopard Leopard
70 70 75 75 85 85 90 Turbo
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1981-82 1982-87 1978-80 1981-85 1981-85 1978-82 1982-84
Moottorin tyyppi Engine model 984P 1004P 1054P 1054P 1054P 1054P 1054PT
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4 4 4 4 4 4T
Iskutilavuus cm3 Displacement 3621 3768 4154 4154 4154 4154 4154
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98×120 100×120 105×120 105×120 105×120 105×120 105×120
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 68/2300 68/2300 73/2070 75/2300 83/2270 82/2270 88/2270
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 230/1400 269/1500 275/1500 295/1500 283/1550 312/1250
Vaihteita Gears 12+12 12+12 8+4 12+3/12+12 12+12 12+3 12+12
Synkronoituja Synchronized gears 12+12 12+12 8+4 12+3/12+12 12+12 12+3 12+12
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser mek. mek. -/mek. -/mek. mek. mek.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,5-28,7 1,5-28,7 2,6-30,2 1,6-31,0 1,6-30,7 1,4-30,1 1,7-31,8
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 25/30 25/30 25/30 25/30 25/30 25/30 25/30
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 41 41 24 41 41 35 53
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 175 175 175 175 175 175 175
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 3700 3700 2550 3700 3700 4240 4060
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/ajo 540/ajo 540/1000/ajo 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy kuivat
levy
öljyk. levy öljyk. levy rumpuj./
öljyk. levy
öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,0 7,0 7,0 7,0 7,0 7,2 7,2
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 7,6 jarrulla 7,6 jarrulla 7,6 jarrulla 7,6 jarrulla 7,6 jarrulla 7,5 jarrulla 7,5 jarrulla
Centauro Centauro Centurion Centurion Mercury Leopard Leopard
70 70 75 75 85 85 90 Turbo
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1981-82 1982-87 1978-80 1981-85 1981-85 1978-82 1982-84
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7,50-16 7,50-16 7,50-18 7,50-18 7,50-18 7,50-18 7,50-18
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 13,6-24 13,6-24 14,9-24 14,9-24 14,9-24 14,9-24 16,9-24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 16,9-30 16,9-30 16,9-34 16,9-34 16,9-34 16,9-34 16,9-34
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16,9-30 16,9-30 16,9-34 16,9-34 16,9-34 18,4-34 18,4-34
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 3170 3170 3190 3260 3270 3450 3770
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 3460 3460 3500 3570 3570 3750 4070
Korkeus cm Height w cab cm 273 273 271 271 271 275 275
Pituus cm Length cm 384/395 384/395 387/399 386/397 384/399 391/403 391/404
Akseliväli cm Wheelbase cm 232 232 232 232 232 237 237
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 120 120 120 120 120 120 120
Melutaso dB Cab noise level dB 85 83 85 85 85 85 85
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock lisäv. aut. tappil. -/aut. tappil. aut. tappil. -/aut. tappil. aut. tappil.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.